Kurvinen kysyy hallitukselta turkistarhauksesta

Kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.) esitti eduskunnan kevätistuntokauden päätteeksi hallitukselle kirjallisen kysymyksen turkiselinkeinojen kehittämisen puolesta. Kirjallinen kysymys on Kurvisen  ensimmäinen valtiopäivätoimi.

Kurvinen kysyy, miten Juha Sipilän I hallitus suhtautuu turkiselinkeinon kehittämiseen ja tulevaisuuden näkymiin maaseudun vientielinkeinona.

Kurvinen painottaa, että turkisalan yrittäjät haluavat muiden elinkeinonharjoittajien tavoin tukea investointeihinsa, apua kansainvälistymiseen ja omaa alaansa koskevan tarpeettoman byrokratian purkamista.

– Juha Sipilän I hallituksen hallitusohjelma on luonteeltaan strateginen. Siinä on kuvattu ne kärkihankkeet ja toimenpiteet, joita hallitus aikoo kaudellaan edistää. Turkiselinkeinosta ei ole kuitenkaan ohjelmassa lainkaan mainintoja, Kurvinen huomauttaa.

Kurvisen mukaan turkistarhaus liitännäisaloineen on kohdannut voimakasta ja kohtuutonta kritiikkiä 1990-luvulta lähtien ja kriitikkojen vaatimus on ollut nyt yli 20 vuotta turkiselinkeinon kieltäminen kokonaan Suomessa. Kurvinen korostaa, että vuonna 2013 eduskunta hylkäsi turkiselinkeinon kieltämistä koskeneen kansalaisaloitteen.

– Paine koko elinkeinon totaaliseen lopettamiseen ja sen saama, monilta osin kohuhakuinen, julkisuus ovat olleet omiaan aiheuttamaan huolta ja stressiä turkiselinkeinon parissa työskentelevien yrittäjien ja palkansaajien sekä heidän läheistensä keskuudessa, Kurvinen sanoo.

– Turkistarhauksen vastustajien perusteluissa ei ole vakavasti otettu kantaa mahdollisen elinkeinon kieltämisen syviin negatiivisiin työllisyys- ja talousvaikutuksiin muuttotappiosta kärsivillä maaseutualueilla. Turkiselinkeinon vastustajat eivät ole kyenneet esittämään aitoja korvaavia toimia katoaville työpaikoille ja menetetyille kuntien verotuloille, hän painottaa.

Kurvinen haluaa mainita sen, miten merkittävä vientiala turkistuotanto on Suomelle. Turkiseläinkasvatus on viime vuosina menestynyt hyvin Suomessa ja turkisten maailmanmarkkinahinnat ovat lähes kolminkertaistuneet. Maailmanmarkkinoilla laadusta halutaan maksaa.

– Pääasiassa perheyrittäjien harjoittama elinkeino tuo noin 300 miljoonan euron vientitulot, ja sen alueellinen vaikutus on huomattava, Kurvinen korostaa.

Lisätietoja:
kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.)
Puh. 044 751 4257

Lisää samasta aiheesta