Kurvinen keskustan ja vihreiden nokittelusta: ”Pidän aika epäkohteliaana sitä, että otetaan toisen puolueen sisäisiin asioihin kantaa”

Julkaistu Ilta-Sanomissa 19.8.2019
Teksti: Salla Jantunen

Keskustan eduskuntaryhmän johtaja vakuuttelee, että kunhan töihin päästään, niin erimielisyydetkin tasoittuvat.

Keskustan ja vihreiden välillä on salamoinut koko kesän milloin mistäkin aiheesta. Eniten sanaharkkaa on saatu aikaan ilmastopolitiikasta. Keskustalainen ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen kritisoi heinäkuussa kovin sanoinhallituskumppaneiden harjoittamaa ilmastopolitiikkaa.

Oman kohunsa aiheutti myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, joka twiittasi heinäkuun alussa, että uskoo keskustan pitävän vihreät kokoomusta paremmin kurissa.

Vihreiden puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo toivoi viikko sitten, että keskusta saisi selkeyttä tilanteeseensa. Ohisalon mukaan on ollut epäselvää, kuka puoluetta on virallisesti johtanut.

Kurvinen kuittaa tämän väitöksen toteamalla, että puheenjohtajavaihdoksen aikaan jokainen puolue on eräänlaisessa siirtymävaiheessa, jossa saatetaan käydä vähän tyhjäkäynnillä ja tarvita erityisjärjestelyjä.

– Täytyy kyllä sanoa, että pidän aika epäkohteliaana sitä, että otetaan toisen puolueen sisäisiin asioihin kantaa. Keskusta hoitaa omat sisäiset asiansa ja uskon, että vihreätkin hoitavat omat asiansa.

Ryhmyri näkee, että puolueiden välinen nokittelu johtuu kahden erilaisen puolueen näkökulmaeroista. Hän vakuuttaa, että mitään draamaa tilanteeseen ei liity.

– Ei ole kysymys mistään hallituskriisistä tai siitä, että keskusta ja vihreät eivät mahtuisi samaan hallitukseen.

– Vihreistä on vakuutettu, että meillä on ns. sama suunta, Kurvinen muotoilee.

Kurvinen korostaa, että Antti Rinteen (sd) hallituksen kaikki viisi puoluetta ovat sitoutuneet noudattamaan hallitusohjelmaa – myös sen ilmasto- ja ympäristölinjauksia.

– Väitän, että hallituksen yhteishenki ei sisäisesti ole mitenkään erityisen huono. Julkisuuskuva on ollut hieman riitainen, myönnän.

– Meillä on loistavat (ilmasto- ja ympäristöpolitiikan) linjaukset ja uskon, että ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) vie niitä eteenpäin. Siinä päästään sitten yhdessä tekemään ja sitten varmaan loppuu tällainen heittely puolin ja toisin, Kurvinen arvioi.

Selvää kuitenkin on, että niitä periaatteellisesti erilaisia näkökulmia erityisesti ilmastopolitiikassa löytyy. Kurvinen toteaa, että keskustassa pelätään ”vihertuputuksen” vaikutuksia ilmastopolitiikan toteuttamiseen.

Erityisen älyttömänä ulostulona Kurvinen pitää Helsingin Sanomissa julkaistua artikkelia lapsen hankkimatta jättämisen myönteisistä ilmastovaikutuksista. Kurvinen näkee, että suomalaisten syntyvyys ei ole ilmastonmuutoksen syypää.

– Isompi ihmisten elämäntapa ja iso talouden kuva pitää saada muuttumaan.

– Totta kai arjen valinnoillakin on merkitystä, mutta tämä on mennyt ihan överiksi, voisi sanoa, että jopa vouhotukseksi tämä homma, Kurvinen toteaa.

Hoskonen syytti avautumisessaan erityisesti vihreitä ”ilmastovouhotuksesta”.

Ilmastonmuutokseen suhtaudutaan keskustassa kuitenkin vakavasti, vakuuttaa Kurvinen. Hän listaa, että keskusta pitää oleellisena, että esimerkiksi biotaloutta ja kiertotaloutta edistetään ja fossiilisten energialähteiden käyttöä rajoitetaan. Puutalous, kertakäyttökulttuurin vähentäminen ja biomassojen hyödyntäminen ovat Kurvisen mukaan keskustalle hyvin läheisiä asioita.

Lisää samasta aiheesta