Antti Kurvinen

Kurvinen Kauhavan tapahtumista: Koulujen turvallisuus taattava, avointa ja rauhallista keskustelua tarvitaan

Jaa tämä ystävällesi

Kauhavan kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja, Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen kehottaa kotikaupunkinsa ihmisiä malttiin kiihtyneessä maahanmuuttokeskustelussa. Kuluneella viikolla Kauhavan koulukeskuksessa takavarikoitiin yhdeltä maahanmuuttajataustaiselta oppilaalta puukko ja tänään Alahärmässä osoitettiin mieltä. Pitkin paikkakuntaa on liikkunut erilaisia poliisin perättömiksi oikaisemia huhuja.
Myös Keskustan valtuustoryhmää johtava Kurvinen korostaa, että Kauhava on edelleen turvallinen tavallinen maalaiskunta ja että Kauhavan kaupunki tekee kaikkensa pitääkseen lapsilleen ja nuorilleen turvalliset ja rauhalliset koulut.

– Kauhavan kaupungin tulee ryhtyä kaikkiin järkeviin ja laillisiin toimiin sen varmistamiseksi, että meillä lapset ja nuoret saavat käydä rauhassa koulua. Koululaisten ja vanhempien huoli on kärjistyneessä tilanteessa ymmärrettävää, eikä sitä pidä kuitata millään vitsailulla puukkopitäjästä, sanoo Antti Kurvinen.

Kurvinen kertoo maanantaina 25.9. kokoontuvan Kauhavan kaupunginhallituksen käyvän läpi tarvittavat toimet järjestyksen ylläpitämiseksi. Kurvinen tekee omalta osaltaan parhaansa, että kaupunginjohdon idea poliisin toimipisteestä etenisi maaliin.

– Nyt on kaikista tärkeintä, että säilyy laillinen ja järjestäytynyt meno. Poliisien, opettajien ja muiden viranhaltijoiden tulee saada rauhassa tehdä työnsä.

Kansanedustaja Antti Kurvinen toivoo, että Kauhavalla vastaanottokeskuksesta ja maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan avoimesti ja asiallisesti Internetissä tapahtuvan kiihkeän huutelun sijaan. Kauhavan vastaanottokeskukselta hän toivoo nykyistä avoimempaa viestintälinjaa. Kurvisen mielestä paikallaan olisi kaupungin järjestämä avoin, asiallinen ja asiantuntijoiden vetämä keskustelutilaisuus vastaanottokeskustoiminnasta ja turvapaikanhakijoista Kauhavalla.

– Kauhavan kaupunki ja vastaanottokeskus eivät voi jättää keskustelua sosiaalisessa mediassa huutelevien ja mielenosoituksissa marssivien varaan. Tarvitaan tavallisille ihmisille mahdollisuus käydä rauhallista keskustelua tilanteesta oikean tiedon pohjalta, linjaa Kurvinen.

Jaa tämä ystävällesi