Antti Kurvinen

Kurvinen, Kalli ja Mattila: Koronan yhteiskunnallisia seurauksia pitää hoitaa – ”sivulliset uhrit” tarvitsevat apua

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja varapuheenjohtajat Eeva Kalli ja Hanna-Leena Mattila: Koronan yhteiskunnallisia seurauksia pitää hoitaa – ”sivulliset uhrit” tarvitsevat apua

”Tarvitaan kokonaisvaltainen ohjelma, jolla sosiaalisia, sivistyksellisiä ja muita yhteiskunnallisia seurauksia aletaan hoitaa, ja jolla ylläpidetään Suomen eheyttä ja suomalaisten yhteenkuuluvuutta tulevina vuosina. ”

Koronaviruksesta on tullut myös suomalaiselle yhteiskunnalle inhimillinen murhenäytelmä ja vakava terveyskriisi.

On oikein, että hallitus ja viranomaiset laittavat nyt voimavaransa tautitilanteen hallinnassa pitämiseen.

Keskustan eduskuntaryhmä antaa tälle täyden tukensa. Olemme eduskunnassa osaltamme valmiita tekemään kaiken voitavamme, jotta Suomen tilanne ei ajaudu hallitsemattomaksi.

Koronaviruksessa on kuitenkin kyse paljosta muustakin kuin viheliäästä ja arvaamattomasta kulkutaudista.

Kyse on myös vakavista talous-, työttömyys- ja velkaongelmista tälle maalle. Ihmisten arjessa ne tuntuvat toimeentulovaikeuksina. Tutkimusten mukaan entistä ahtaammalla ovat etenkin suomalaiset, joilla oli jo ennen korona-aikaa tiukkaa.

On tärkeää, että rajoituksista eniten kärsiviä aloja tuetaan kiireellisesti ja niin, että tuet varmasti kohdistuvat oikein. Hallituksen puoliväli- ja kehysriihessä tulee hakea ratkaisuja mahdollisimman monen lomautetuksi tai työttömäksi joutuneen saamiseen takaisin töihin.

Taudin ja rajoitusten varjoissa kytee ehkä vielä kauaskantoisempia sosiaalisia, sivistyksellisiä ja muita yhteiskunnallisia seurauksia.

Lasten ja nuorten oppimiserot ovat kasvaneet. Pahoinvointi kodeissa on lisääntynyt, mikä näkyy esimerkiksi lähisuhdeväkivaltana. Syrjäytymisen vaara on todellinen yhä useammalle eri-ikäiselle suomalaiselle. Yksinäisyys on ”räjähtänyt Suomessa”, kuten Punainen Risti helmikuussa kertoi ja siitä kärsivät eniten jo valmiiksi heikoimmassa tilanteessa olevat.

Kaikkia seurauksia tuskin kukaan pystyy vielä varmasti tietämään. Se on joka tapauksessa selvää, että koronaviruksella on lukematon määrä ”sivullisia uhreja”. He ovat kanssaihmisiämme, joita on pystyttävä auttamaan sen ohella, että tautitilanne pidetään hallinnassa ja talouden vaurioita korjataan.

Osattomuuden vaarasta laajasti ymmärrettynä on kyse. Sitä emme saa päästää tässä maassa jylläämään. Tarvitaan kokonaisvaltainen ohjelma, jolla sosiaalisia, sivistyksellisiä ja muita yhteiskunnallisia seurauksia aletaan hoitaa, ja jolla ylläpidetään Suomen eheyttä ja suomalaisten yhteenkuuluvuutta tulevina vuosina.

Tämä on ja sen pitää olla yhteinen asia – myös yli hallitus-oppositiorajan.

Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, puhelin 044 751 4257 ja varapuheenjohtajat Eeva Kalli, puhelin 044 355 4400 ja Hanna-Leena Mattila, puhelin 040 588 5534

Jaa tämä ystävällesi