Antti Kurvinen

Kurvinen ehdolle sekä kunta- että maakuntavaaleihin

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen Kauhavalta lähtee ehdolle huhtikuun kuntavaaleissa ja on myös käytettävissä puolueensa ehdokkaana Etelä-Pohjanmaalla myös tammikuussa 2018 järjestettävissä historian ensimmäisissä maakuntavaaleissa.

– Olen toiminut vuodesta 2004 ensin Ylihärmän kunnassa ja sittemmin Kauhavan kaupungissa valtuutettuna ja muissa luottamustoimissa. Kuntapolitiikka on oman poliittisen toimintani pohja ja ”koulu” ja olen edelleen motivoitunut kehittämään kotikaupunkiani Kauhavaa, kertoo kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmänsä puheenjohtaja Kurvinen.

Kurvinen haluaa ehdolle myös maakuntavaaleihin. Ehdokkuutta ja toimimista molemmilla paikallishallinnon tasoilla Keskustan varapuheenjohtaja perustelee uuden maakuntahallinnon perustamis- ja käynnistysvaiheella. Kurvinen suosittelee ratkaisuaan myös muille maakuntapoliitikoille ja haluaa olla esimerkkinä.

– On erittäin tärkeää, että työnjako kuntien ja maakuntien välillä sekä oikea asenne ja filosofia maakuntahallinnossa lähtevät Keskustan visioimalle ladulle heti ensimmäisellä vaalikaudella. Maakunta-sotea ei toteuteta Helsingin kabineteissa, vaan jokaisessa maakunnassa mukaan lukien oma Etelä-Pohjanmaani ruohonjuuritasolla. Kannatan lämpimästi kotikunta-maakunta järjestelmää ja uskon maakunnalliseen itsehallintoon. Minusta tässä murrosvaiheessa kaikkien kokeneiden kunta- ja maakuntapoliitikkojen tulisi lähteä sekä kunta- että maakuntavaaliehdokkaiksi, linjaa Kurvinen.

Kansanedustajana Antti Kurvinen on jäsenenä alue- ja kuntahallintoa käsittelevässä hallintovaliokunnassa. Hän näkee kolmen tason värisuorassa mahdollisuuden kaartaa maakuntauudistus keskustalaiseen asentoon.

– Niin allekirjoittanut kuin muutkin kansanedustajat ja vaikuttajat voivat tehdä 2021 vuonna toisia maakuntavaaleja käytäessä valinnan kunta- tai maakuntatason välillä, mutta alkuvaiheessa on hyvä, että kansanedustajat tuovat tuoreen näkemyksen sekä kuntiin että uusiin maakuntiin siitä, mikä maakuntalainsäädännöllä on tarkoitettu. Maakuntamallin keskustalainen henki varmistetaan vain vaalivoitolla jokaisessa kunnassa ja maakunnassa vuosien 2017 – 2018 vaalikimarassa, varapuheenjohtaja päättää.

Jaa tämä ystävällesi