Julkaistu Suomenmaassa 24.2.2017
Vahva keskustalainen ajattelu asumisesta kumpuaa aidosta valinnanvapaudesta. On tärkeää, että saat itse vapaasti valita, asutko metsänsyrjässä, haja-asutusalueella tai kaupungin ydinkeskustassa.
Toteutuakseen tämä tarvitsee joustavaa kaavoittamista. Erityisesti elävän maaseudun edellytys on vapaamman rakentamisen ja asumisen mahdollisuus. Toki täytyy kantaa vastuu myös riittävästä järjestyksestä.
Tällä hallituskaudella keskusta ajaa aktiivisesti normien purkamista. Hallitusohjelmaan on kirjattu rakentamismahdollisuuksien helpottaminen muun muassa suunnittelutarvesäännöstön lieventämisellä ja päätösvallan siirtämisellä ELY-keskuksilta kunnille.
Rakentamisen norminpurkamisessa on myös edetty kirjauksista uudistuksiin. Jo nyt on mahdollista muuttaa vapaa-ajanasunto pysyvään asuinkäyttöön ilman, että tarvitaan poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua.
Asemakaavoituksessa eli kunnan yksityiskohtaisemmassa kaavoittamisessa voi jatkossa puolestaan toimia jopa yleiskaavan vastaisesti. Tämä erityisesti siksi, jos yleiskaava on vanhentunut selkeästi eikä enää mahdollista vaan pikemminkin rajoittaa rakentamista.
Myös maatilojen täydennysrakentamista helpotetaan. Jatkossa haja-asutusalueella ei tarvita erillistä suunnittelutarveratkaisua rakennuksissa, joita tarvitaan maa- ja metsätalouden harjoittamisessa.
Samaa kaavoittamisen ja rakentamisen sujuvoittamisen linjaa edustavat jo aikaan saadut parannukset. Maakuntakaavoja ei enää vahvisteta ympäristöministeriössä, ja poikkeamistoimivalta on siirretty kokonaisuudessaan kunnille ELY-keskuksilta.
Keskustajohtoinen hallitus on näin saanut jo paljon aikaiseksi kaavoituksen ja rakentamisen sujuvoittamisessa. Näin kuntavaalien alla onkin hyvä aika siirtää katseet kuntien toteuttamaan kaavoittamiseen.
Valtiovalta sallii nyt siis helpomman rakentamisen. Tämä vaatii kuitenkin toteutuakseen kuntien ja sen päättäjien yhteisen tahtotilan.
Haja-asutusalueelle kuntien pitää mahdollistaa uudisrakentaminen, eikä sitä pidä hankaloittaa turhilla määräyksillä ja kielloilla. Erityisesti tämä on huomioitava, jos rakennuksissa ja asumisessa käytetään uusiutuvaa energiaa. Ekologisesti kestävää asumista on tuettava kaikkialla asumispaikasta riippumatta.
Kaupungissa järkevöittämistä voidaan löytää esimerkiksi huonekorkeudesta, joka riittävänä mahdollistaa tilan käyttämisen niin toimistona kuin asuntona tarpeen mukaan muunneltavuuden ansiosta.
Talojen pysäköimisratkaisut ovat myös oma lukunsa. Tiiviissä opiskelijataloyhteisössä parkkipaikkojen määrää voitaisiin vähentää. Toisaalta autopaikoitusta sopisi sallia enemmän maanpäällisin ratkaisuin, joka vähentää kallista louhintaa.
Jatkossakin kaavoitus säilyy kunnan tehtävänä, ja sen rooli vain korostuu koko kunnan kehitystä ja elinvoimaisuutta tukevana toimintana.
Sitä ohjaa paikallinen demokraattinen päätöksenteko, jonka pitää olla ajassa kiinni niin asumisen ympäristöystävällisyyden kuin kaavoituksen mahdollistavuuden kanssa.