Kunnat historiallisessa murroksessa

Julkaistu Komiat-lehdessä 11.11.2015

Viime viikolla elettiin jännittävien hetkien äärellä, kun hallituspuolueet joutuivat hieromaan sopua huomattavien aatteellisten ristiriitojen pohjalta. Sote-sopu syntyi lopulta kovan yhteisen tahtotilan tuloksena viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Nyt tehdyn ratkaisun myötä suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa 18 maakunnallista itsehallintoaluetta, jolloin palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä leveämmille hartioille.

Suomen kunnat ja kuntalaiset ovat aivan uuden – jopa historiallinen muutoksen edessä. Keskustan pitkäaikainen tavoite kansanvaltaisesta maakunnallisesta itsehallinnosta on nyt toteutumassa. Keskeistä tässä on, että yhteisistä asioista päättäminen on tulevaisuudessa aidosti kunkin maakunnan ihmisten omissa käsissä.

Yksittäisen kuntalaisen ja veronmaksajan näkökulmasta päätös onkin erinomainen. Nyt keskiössä on kuntalainen: hoitoon pääsy helpottuu ja ihmisten pompottelu luukulta toiselle vähenee, kun resursseja pystytään ohjaamaan suunnitelmallisemmin.

Tehdyllä päätöksellä lisätään ihmisten omaa valinnanvapautta ja vahvistetaan kansalaisten omia mahdollisuuksia valita palvelujen tuottaja. Tavoitteena on nyt, että uudet itsehallintoalueet voivat käyttää palvelujen tuottamiseen oman palvelutuotannon lisäksi yksityisiä ja kolmannen sektorin palveluntuottajia sekä hyödyntää myös palveluseteliä.

Kun sosiaali- ja terveyspalvelut hallinnoidaan isommalla alueella, kunnat keskittyvät kehittämään muita palvelujaan. Kuntien päärooliksi tulee elinvoiman vahvistaminen alueellaan sivistyksen, kaavoituksen ja elinkeinopolitiikan kautta. Tämä vaatii uudenlaista otetta ja ajattelutapaa myös meillä Kauhavalla. Sotesta alkaa ”uuden kunnan” rakentaminen.

Antti Kurvinen
Kansanedustaja (Kesk.)
Kauhava

Lisää samasta aiheesta