Keskustan varapuheenjohtajat, kansanedustajat Katri Kulmuni ja Antti Kurvinen iloitsevat perheellisten opiskelijoiden huoltajakorotuksen käyttöönotosta. Keskustan pitkäaikainen tavoite huoltajakorotuksesta toteutuu Sipilän hallituksen kehysriihipäätöksen myötä.
– Opintotuen huoltajakorotus on Keskustan kenttäväen sekä opiskelijoiden hartaimpia toiveita. Etenkin Keskustan nuorisojärjestöt ovat korostaneet asiaa pitkään. Päätös huoltajakorotuksesta kertoo, että Keskusta kuuntelee, toteaa Antti Kurvinen.
– Huoltajakorotuksen myötä opiskelijaperheet otetaan vihdoinkin opintotuessa huomioon. Perheellisten opiskelijoiden toimeentulo ja jokaisen mahdollisuus opiskella ovat Keskustalle sydämen asioita. Keskusta on ajanut huoltajakorotuksen palauttamista jo 90-luvulta asti, joten tämä oli hyvä päivä, sanoo Katri Kulmuni.
Lisätietoja: varapuheenjohtajat Katri Kulmuni, puhelin 044 2555 903 ja Antti Kurvinen, puhelin 044 751 4257