Antti Kurvinen

Koronan välitilinpäätös vapuksi

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Suomenmaassa 1.5.2020

Keskustan ja hallituksen tavoite on ollut Suomen selviytyminen virustaudista mahdollisimman vähin vahingoin.

Olemme päässeet pelättyä vähemmällä. Kokonaisuutena Suomi on pärjännyt yhtenä parhaimmista kansakunnista koko maailmassa sairauden kanssa. Kuitenkaan vaara ei ole ohi ja edelleen meiltä jokaiselta suomalaiselta vaaditaan kärsivällisyyttä ja ohjeitten ja määräysten noudattamista.

Vakavasti sairastuneet on pystytty hoitamaan ja kiitos suomalaisten, suojelemaan vanhuksia ja sairaita, joille taudin on arvioitu olevan vaarallisin. Rajoitukset ovat purreet, vaikka ne ovat ihmisten arkea rassanneet.

Yhteistyö yli hallitus- ja oppositiorajan, työmarkkinoilla ja muutoin yhteiskunnassa on ollut tuiki tärkeää. Tasavallan presidentti on ollut voimavara Suomelle.

Vaikka pääosin koronakriisin torjunnassa on onnistuttu, niin emme myöskään saa unohtaa sitä, että kuitenkin 200 suomalaista on menehtynyt tähän sairauteen. Varsinkin iäkkäimmillä ihmisillä, joilla puoliso tai muu läheinen on laitoshoidossa tai sairaalassa, on syntynyt erittäin vaikeita tilanteita. On myös erittäin tuskaista järjestää hautajaisia, kun sinne ei voi kuin muutaman ihmisen ottaa saattelemaan. Meidän täytyy miettiä, miten me tätä tilannetta voisimme helpottaa.

Vahingot taloudelle ovat mittavat. Yhteiskunnan poikkeuksellisen vastaantulon tavoite on ollut ja on estää yritysten kaatuminen ja työttömyyden paheneminen. Hätäapua tarvitaan edelleen.

Keskusta on valmis purkamaan rajoituksia – helpottamaan ihmisten arkea ja avaamaan taloutta – hallitusti. Ratkaisuja tehtäessä tärkeintä edelleen on huolenpito suomalaisten ja etenkin riskiryhmien terveydestä.
Nyt täytyy keskittyä Maailman terveysjärjestö WHO:nkin edellyttämään testaa, jäljitä, eristä ‑menetelmään. Testausta on lisättävä tuntuvasti. Kaikki mahdolliset voimavarat sekä julkisella että yksityisellä puolella ja tutkimuslaitoksissa on saatava käyttöön. Suojavarusteiden riittävyys on varmistettava.

Koulutyön aloittaminen kahdeksi viikoksi herättää suuria tunteita. Erityisesti monenlaisia huolia ja pelkoakin. On aivan välttämätöntä, että kaikki mahdolliset turvajärjestelyt ja varotoimet toteutetaan.

Vaikka normaalin koulutyön alkaminen mietityttää, on sille vankkoja perusteita. Lapsilla ja nuorilla pitää olla kaikissa oloissa oikeus oppimiseen ja kasvunsa tukeen. On hyvä muistaa, että sota-aikanakin koulut pidettiin auki. On ylipäätään pidettävä huolta niiden ihmisten pärjäämisestä, jotka jo valmiiksi olivat heikoilla. Etenkin lapsiperheköyhyyttä ja nuorten syrjäytymistä on kitkettävä.
Selvää on, että hallitusohjelmaa pitää syksyllä arvioida uudelleen ja joitakin hankkeita ja menonlisäyksiä siirtää parempiin taloudellisiin aikoihin. Lasku tästä vitsauksesta on jaettava oikeudenmukaisesti. Suomen velkakuormaa ei voi lisätä määrättömästi. Se olisi varastamista tulevilta sukupolvilta.
Koronasta huolimatta haluan toivottaa kaikille Suomenmaan lukijoille valoisaa vappua ja lämpöisää kevättä.

Jaa tämä ystävällesi