Antti Kurvinen

Korkeakoulujen koulutusvastuita laajennetaan

Jaa tämä ystävällesi

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 10.1.2022

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on linjannut useista laajennuksista yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusvastuisiin. Koulutusvastuu määrittää, mitä tutkintoja korkeakoulussa voi suorittaa.

Laajasti uusia koulutusvastuita myöntämällä vastataan moniin yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja vahvistetaan nuorten koulutusmahdollisuuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelun pohjalta koulutusvastuita esitetään laajennettavaksi kuudessa yliopistossa ja yhdeksässä ammattikorkeakoulussa.

– Koulutus on supervoima niin yksilön, alueiden kuin koko Suomenkin kannalta. Korkeakoulutuksen laajentamisella on valtava yhteiskunnallinen merkitys, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

– Nyt korkeakoulutusta laajennetaan poikkeuksellisen paljon. Näillä päätöksillä nuorten koulutusmahdollisuudet paranevat, osaajapulaan vastataan eri alueilla ja aloilla, sekä vahvistetaan korkeakoulujen myönteistä vaikutusta alueiden kehitykseen, ministeri Kurvinen jatkaa.

Korkeakouluissa uudet koulutusvastuut tarkoittavat osaamispohjan laajentumista, pitkäjänteistä sitoutumista koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen valituilla aloilla sekä avautuvia yhteistyömahdollisuuksia kansallisesti ja kansainvälisesti. Uusien koulutusvastuiden mukaisten koulutusten on tarkoitus alkaa vuoden 2023 aikana.

Korkeakoulutuksen laajentaminen merkitsee koulutusvastuiden lisäämisen ohella myös aloituspaikkojen lisäämistä. Koulutus- ja osaamistason nostamiseksi on yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa lisätty yhteensä noin 10 000 aloituspaikkaa vuosina 2020–2022. Lisäksi ministeri Kurvinen teki loppuvuodesta 2022 linjaukset noin 2 300 uudesta aloituspaikasta korkeakoulutukseen ympäri Suomea. Osaajapulaan vastaamiseksi korkeakoulut ovat lisänneet myös opetusyhteistyötä.

Nyt julkistetut koulutusvastuiden muutokset eivät edellytä lakimuutoksia. Koulutusvastuut myönnetään muuttamalla valtioneuvoston sekä opetus- ja kulttuuriministeriön koulutusvastuita koskevia asetuksia sekä ammattikorkeakoulujen toimilupia. Valtioneuvosto päättää yliopistojen uusista tutkinnonanto-oikeuksia koskevista asetusmuutoksista sekä ammattikorkeakoulujen koulutusvastuita koskevista toimilupien muutoksista yleisistunnossaan torstaina 13.1.2022. Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa asetuksen yliopistojen tarkemmista alakohtaisista koulutusvastuista.

Lisäys 13.1.2022 klo 14.30: Valtioneuvosto hyväksyi esitykset koulutusvastuiden laajentamisesta istunnossaan 13. tammikuuta. Päätösaineistot ovat luettavissa valtioneuvoston verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Jirka Hakala, p. 050 478 0726
Ylijohtaja Atte Jääskeläinen, p. 0295 330 309

Jaa tämä ystävällesi