Julkaistu Kainuun Sanomissa 7.11.2019
Se, että kelloja käännetään 30 vuotta taaksepäin, ei ole mikään vaihtoehto
Teksti: Anita Simola, Kainuun Sanomat
Ylen mukaan perussuomalaisten taakse on mennyt etupäässä eläkeläisiä ja palkansaajia.
– Väkeä on valunut vähän kaikilta, perussuomalaisilla on ylivoimaisesti suurin johtoasema gallupissa, sitä ei käy kieltäminen, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen toteaa.
Hän peräänkuuluttaa perussuomalaisilta konkreettisia vaihtoehtoja.
– Kun heillä nyt on näin suuri gallup-johto, niin olisi hyvä kuulla, miten he tekisivät asiat paremmin. Jos vaihtoehto on se, että kaikki nykyisin on väärin, ja kellot pitäisi kääntää 30 vuotta taaksepäin, niin ei se ole mikään vaihtoehto.
HELPOLLA PÄÄSEE
Kurvinen odottaa, että gallup-ykkönen kertoisi kansalle vaihtoehtonsa työllisyyden parantamiseen, liikennepolitiikkaan ja sitä kautta nopeisiin junayhteyksiin sekä esimerkiksi sote-uudistukseen.
– Mitä perussuomalaiset aikovat tehdä, kun suomalaiset vanhenevat, lääketiede kehittyy ja väki liikkuu kaupunkeihin. Miten sosiaali- ja ja terveyspalvelut taataan kaikille, hän kysyy.
Kurvinen jatkaa, ettei kiilusilmäisellä maahanmuuton vastustamiselle synnytetä uusia työpaikkoja.
– Minä en ainakaan tiedä heidän kantaansa näihin asioihin. Puolue pääsee edelleen helpolla.
TÖITÄ JATKETTAVA
Keskustan kannatus oli Ylen marraskuun mittauksessa 12,9 prosenttia.
Kurvisen mukaan lukemaan ei voida olla tyytyväisiä, työntekoa on jatkettava. Kannatusluku kertoo, että kentän luottamus ei ole vieläkään palannut.
– On toki myönteistä, että kannatus on plus-merkkinen edellismittaukseen nähden. Pientä nousevaa viritystä on. Sillä on sentään joku merkitys.