Keskusta ja työttömän ihmisen asia

Työttömyys on suomalaisen yhteiskunnan arjen huolista yleisimpiä. Työttömäksi oppi­lai­tok­sesta valmistuminen ja lomau­tus­kier­teet ovat tänä päivänä tuttuja jokaiselle, jos eivät omalta kohdalta, niin lähipiiristä.

Työttömyys riivaa niin harvaa maaseutua kuin entistä enemmän myös isoja kaupunkeja.

Keskusta päämi­nis­te­ri­puo­lu­eena on ottanut tiukan otteen talous­po­li­tiikan johtamisesta. Ennen edus­kun­ta­vaa­leja annetut lupaukset velkaan­tu­misen katkai­se­mi­sesta ja elin­voi­mai­sem­masta yritys- ja työelämästä ovat edenneet.

Yritys­ba­ro­metrit ja -tilastot näyttävät, että usko ja luottamus Suomen markkinoilla paranevat. Jopa työttömyys koko­nai­suu­tena on nytkähtänyt alaspäin.

Samalla kun keskusta huolehtii talouden ja työllisyyden ”isosta kuvasta” mallikkaasti, kannan itse huolta siitä, pysyykö yhteytemme vaikeuksissa olevien arkeen elävänä.

Myös keskus­ta­laisten korviin ja silmiin menee helposti vallan­kah­vassa sitä marmoripölyä.

Keskustassa on nyt mietittävä aikaisempaa enemmän työ- ja sosi­aa­li­po­li­tiikkaa työttömän ihmisen tason ja hänen arkensa kautta.

Kärjeksi on otettava työttömien elämän parantaminen ja heidän toimin­ta­ky­kynsä säilyttäminen.

Esitys valtion budjetiksi ja budjetin yhteydessä käyty riihi antavat eväitä työttömän ihmisen asian hoitamiseen. On erittäin hyvä, että jokainen työtön kohdataan kolmen kuukauden välein naamakkain haas­tat­te­lussa.

Haas­tat­te­luista ei saa muodostua nöyryyttäviä tai alentavia tilaisuuksia. Päinvastoin niissä tulee kartoittaa ja sparrata uusia työnhaun mahdol­li­suuksia ja pohtia yhdessä koulut­tau­tu­mista. Joskus on paikallaan todeta, että eläkkeen hakeminen on paras ratkaisu.

Hallituksella on valmius muokata työt­tö­myys­päi­vä­raha sellaiseksi, että sen saa palkkatueksi tai start­ti­pää­o­maksi uuteen työpaikkaan tai perus­tet­ta­vaan yritykseen. On välttämätöntä huolehtia etsivän nuorisotyön resursseita.

Vaikka talous lähtisi kasvuun, ei työttömyyden lasku ole enää automaattista.

Globaalissa maailmassa länsimaat voivat talou­del­li­sesti selvitä vain uudel­leen­te­ol­lis­ta­mi­sella ja inno­va­tii­vi­silla palve­lu­a­loilla. Nämä molemmat hyödyntävät valtavasti robotteja ja digi­tek­niikkaa.

Mark­ki­na­eh­toiset työpaikat vähenevät. Jos haluamme säilyttää yhteis­kun­ta­rauhan, on meidän luotava Suomeenkin aidot väli­työ­mark­kinat.

Väli­työ­mark­ki­noilla palkkatyöhön yhdistyy palkkatukea ja perustulon kautta sosi­aa­li­turvaa. Jatkossa on hyväksyttävää, että ihminen tekee työuraa vapaa­eh­tois­työssä tai työpajoilla yhteis­kun­nal­li­sesti merkittävissä tehtävissä.

Keskustan on härkäpäisesti pidettävä kiinni laajasta työn käsitteestä. Työtä voi tehdä myös kotona lasten kanssa tai sivistämällä itseään opiskellen. ”Isän- ja äidinpalkka” on taas ajankohtainen.

Ratkaisut työttömyyteen ovat alkiolaisen tasa-arvon polttavimpia haasteita. Siinä ei pidä sortua vastak­kai­na­set­te­luun ay-liikkeen ja tai yrittäjien kanssa. Molemmat on nähtävä kumppaneina.

Keksitään niin hyviä ideoita työelämän ja työttömyyden hoidon reformeiksi, että niitä kadehditaan työmark­ki­na­pöy­dässä!