KESKITYN PALVELEMAAN RYHMYRINÄ, EN PYRI PUHEENJOHTAJAKSI

Keskustan puheenjohtajuus on yksi Suomen politiikan vaikeimmista ja haastavimmista tehtävistä. Samalla se on myös yksi mahtavimmista ja merkittävimmistä. Olen todella kiitollinen saamistani lukuisista yhteydenotoista, joissa on kehotettu asettumaan ehdolle keskustaliikkeen johtoon. Nämä viestit ovat häkellyttäneet ja vetäneet nöyräksi.

Olen pohtinut erittäin pitkään ja huolellisesti omaa ratkaisuani Keskustan puheenjohtajuuden osalta. Tekemäni päätös on omani ja olen tehnyt sen ennen kaikkea kuunnellen omia sisäisiä tuntojani.

En pyri Keskustan puheenjohtajaksi ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa 7.9. En ole valmis ja aika ei ole oikea.

Jokaisen ihmisen pitää miettiä ja tunnistaa, miltä paikalta juuri hän parhaiten kulloisessakin tilanteessa voi palvella yhteiskuntaa. Minun oikea paikkani, jossa parhaiten voin auttaa Keskustaa uuteen nousuun, on juuri aloittamani Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajuus.

Keskityn nyt täysillä ryhmyrin tehtäviin. Kansanliikkeen uuden nousun etuvartio on eduskunnassa. Olen valmis myös eduskuntaryhmän vetäjänä kiertämään kenttää pitkin Suomenniemeä ja ottamaan vahvaa osaa Keskustan ohjelmatyöhön.

Ryhmän puheenjohtajana en ota kantaa Juha Sipilän seuraajan valintaan. Mutta halutessaan jokainen ehdokas saa minusta kaverin kiertueelle. Keskusta tarvitsee keskustelua ja tekemisen iloa ja riemua. Myös isänmaa tarvitsee jatkossakin vahvaa Keskustaa.

Antti Kurvinen
Kansanedustaja, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
puh. 044 751 4257

Lisää samasta aiheesta