Kantatielle uutta tiesuunnitelmaa

Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 5.3.2020

Keskustalaiset kansanedustajat hakivat Kraatarilla kentän ajatuksia uudelle ohjelmalle

Teksti: Sanni Aho

Kantatie  63:sta  Kauhavalta  sunnuntaiaamuksi  Kaustiselle  matkanneen  kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk.)  ajo  oli  samalla  lobbausta  kansanedustajakollegalle,  keskisuomalaiselle Petri Honkoselle (kesk.). Parivaljakko puhui omilleen Kraatarilla.

– Yritetään  tällä  vaalikaudella löytää ratkaisuja kantatie  63:lle.  Se  on  yksi  tärkeimpiä  hankkeita,  että  tie  saadaan säälliseen kuntoon, sanoo Kurvinen. Tien  pullonkaula  on  nyt  Evijärven Inan ja Kaustisen välinen osuus.

– Selvästi  on  kunnostuksen  tarpeessa,  toteaa  puhetta kuunnellut Honkonen. Honkonen  itse  on  Keski-Suomen  puolelta,  Saarijärven  Kalmarin  kylästä.  Hän  taas näkee valtatie 13:ssa paljon kehittämiskohteita. Onko  Honkonen huomannut, kuinka tien kunto muuttuu paremmaksi, kun Kyyjärven kuntaraja  ohitetaan  Keski-Suomen  suuntaan  ajettaessa.

– En ota kantaa, mutta onhan  naapurimaakunnassa  aina  paremmat  tiet,  toteaa  Honkonen.

Kurvinen  väläyttää,  että  pitkällä  tähtäimellä  hän  näkisi  kantatien  nousevan  valtatieksi.
Kansanedustajat  kiersivät  lauantaina  Etelä-Pohjanmaata  tapaamassa  kansalaisia. Toreilla ei ollut puhe lainkaan koronaviruksesta, mutta sen sijaan tiestöstä ja sotepalveluista.

– Jälleen kerran virtuaalitodellisuus ja sometodellisuus ovat ristiriidassa ihmisten arkisen rytmin kanssa, Kurvinen sanoo.

Kansanedustajien agendalla oli kiertää kentän mielipiteitä kiertämässä Keskustan uudistusohjelmalle. Kurvinen  on  keskustan  eduskuntaryhmän puheenjohtaja  ja  Petri  Honkonen  puolueen  varapuheenjohtaja.  Hän  hakee  jatkoa  kesän puoluekokouksessa. Koettaako Kurvinen täyttää Puumalan jättämää keskustalaisen kansanedustajan tyhjiötä KeskiPohjanmaalla?
– Kyllä  minua  saavat  äänestää keskipohjalaisetkin, naurahtaa  kauhavalainen  Kurvinen. Kurvinen näkee maakuntarajat  voimakkaina  ja  peräänkuuluttaa  Vaasan  vaalipiirille  tiiviimpää  yhteistyötä.
– Meillä  menee  hyvin  ja  käynnissä  on  hyviä  hankkeita.  Annamme  kuitenkin  liikaa tasoitusta ItäSuomelle, kun isossa kuvassa ollaan riitaisia, sanoo Kurvinen. Hän  nostaa  esimerkiksi  Vaasan  ja  Kokkolan  kamppailun akkutehtaasta.
– Ei  pitäisi  olla  niin,  että  jokaisella on oma akkuprojekti,  vaan  pitäisi  yhdistää  voimat ja saada kaikki pohjalaiset yhdessä akkutehtaan taakse.

Lisää samasta aiheesta