Antti Kurvinen

Kaikille hyvä koulupäivä

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Komiat-lehden blogissa 1.10.2015

Kauhavalla on käyty tänä vuonna poikkeuksellisen vilkasta keskustelua koululaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista monestakin näkökulmasta. Syksyisin ei voi koskaan korostaa liikaa turvallisuuden tunnetta niin koulussa kuin koulumatkoilla. Opettajilla täytyy olla riittävä oikeus puuttua, jos oppilaan keskittymistä opiskeluun häiritään tai koulumatkalla pieni tai isompikin oppilas joutuu pelkäämään. Opettajille ei saa olla epäselvää, mitä he saavat tehdä ja mitä ei. Ei voi olla niinkään, että oppilaan oikeus oppimiseen heikkenee sen vuoksi, että he pelkäävät luokkatovereitaan.

Koulukiusaaminen ei aina heijastu kotiin asti. Voi olla, että vanhemmat eivät tiedä asiasta, kun lapsi syystä tai toisesta ei halua siitä kertoa, eikä se näy hänen oppimistuloksissa tai muussa käyttäytymisessä välittömästi. Voi myös olla, että vanhemmat tietävät mutta eivät vain keksi keinoja, miten asiaan pitäisi puuttua. Tai voi olla niin harmillisesti, että tiedetään, mutta siihen ei halutakaan puuttua. Lapsi jätetään omilleen.

Suomalaisen yhteiskunnan perusta luodaan sillä, että lapsi voi luottaa, että hän saa olla koulussa turvallisesti ja sieltä löytyy luotettavia aikuisia, jotka ovat lapsen tukena ja joille voi luottamuksellisesti puhua. Myös kiusaaja tarvitsee apua. Taustalla häiriökäyttäytymiselle voi olla kodin pahoinvointi.

On myös täysin selvää, että tarvitsemme Kauhavalle sellaiset koulutilat ja oppimisympäristöt, jotka ovat terveitä eivätkä heikennä oppilaiden fyysistä terveydentilaa. Niin ikään kauhavalaisten vanhempien täytyy voida luottaa siihen, että he voivat lähettää lapsensa joka aamu kouluun, jossa työskentelyrauha on taattu ja koulutyö sujuu ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.

Kouluissa luodaan pohja elämässä pärjäämiselle, yhteistyötaidoille ja lainkuuliaisuudelle. Kuitenkin päävastuu lapsen kasvatuksessa ihmisyyteen ja vastuulliseen kansalaisuuteen on aina omalla kodilla.

Antti Kurvinen
kansanedustaja
Kauhava

Jaa tämä ystävällesi