Antti Kurvinen

Ilkka-lehti: Kunhan ei vain uusia vaaleja

Jaa tämä ystävällesi

Hallituspuolueiden pohjalaiset kärkipoliitikot toivovat loppumetreillä olevien hankkeiden valmistumista.

Julkaistu Ilkassa 13.6.2017
TEKSTI: Marja Tyynismaa

Vaihtoehdoista viimeisin on uudet vaalit. Näin vakuuttavat sekä keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen että kollega kokoomuksen puoluejohdosta, Janne Sankelo.
– Nykyinen eduskunta tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia hallituskoalitiolle, ja luonteva seuraava askel on erilaisten vaihtoehtojen tunnustelu, Sankelo sanoo.
Kurvinen kertoo kentältä tulleiden viestien olevan selkeitä. Nyt halutaan vakautta, ja sitä, että asiat hoidetaan.
– Perustuslaki ja suomalaisen parlamentarismin pelisäännöt takaavat suurimmalle puolueelle johtajuuden kaikkiin ratkaisuihin. Keskusta kantaa kyllä sille kuuluvan vastuunsa, Kurvinen vakuuttaa.
Kurvisen mielestä sote- ja maakuntauudistus on saatava maaliin. Uudet vaalit olisivat riski pitkään valmistellun kokonaisuuden toteutumiselle. – Samoin vaarannettaisiin nykyinen talouspoliittinen linja. Uusien vaalien lopputulos olisi arvuuteltavissa, ja se saattaisi vaarantaa kaiken tehdyn työn, Kurvinen toteaa.
Keskustan  työvaliokuntaan kuuluva Esko Lehtimäki myöntää pettymyksensä. Hän olisi toivonut kolmen puolueen kimpan kestävän koko vaalikauden.
– Vaikka (Jussi) Halla-aho lupasikin sitoutua hallitusohjelmaan, olisi törmäyksien vaara siitä huolimatta koko ajan olemassa, Lehtimäki toteaa. Kurvinen muistuttaa, ettei hallitusohjelma ole edellisen ohjelman tapainen 200-sivuinen raamattu, vaan se sisältää yleisempiä linjauksia. Se luo yhteistyöllä omanlaisensa vaatimukset.
– Pitää olla yhteinen ymmärrys ja yleiset linjaukset esimerkiksi maahanmuutosta tai EU-politiikasta. Jos tulee jotain odottamatonta, yhteistyön pitää siinäkin tapauksessa toimia, hän toteaa. Myös Lehtimäki pitää oleellisimpana sitä, että sote- ja maakuntauudistus saadaan maaliin.
– Ei ole varaa aloittaa alusta. Lehtimäki ei pidä mahdottomana sitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakaantuisi, ja niin kutsutut halla-aholaiset jäisivät vähemmistöön.
– Joku tällainen ratkaisu täytyy takataskussa olla olemassa. Eihän esimerkiksi ulkoministerinä voi toimia kuka tahansa, hän huomauttaa.
Sankelo  pitää tärkeänä, että hallituspohjaa täydennettäessä huolehditaan eduskuntatyön edellytysten säilymisestä.
– Viime vaalikaudelta löytyy tilanteita, joissa hallituskokoonpanon muutosten jälkeen oppositiolla oli joissain valiokunnissa niukka enemmistö. Siellä sitä yritettiin luovia hallituksen esityksiä läpi, hän muistelee. Aikaa ei ole tuhlattavaksi, mutta ei Sankelon mielestä pidä turhaan hoppuillakaan. Siitäkin on huonoja esimerkkejä olemassa.
– Nykyisen hallituksen eteenpäin viemät isot rakenteelliset uudistukset odottavat eduskun nan käsittelyä. Aikataulupainetta on, mutta kaikki työ on tehtävä huolellisesti, Sankelo korostaa.
Perussuomalaisten  puheenjohtajavalinta etäännytti Kurvisen mielestä puoluetta keskustasta.
– Meitä on yhdistänyt Veikko Vennamon perintö: pienen ihmisen asia ja heikomman puolella oleminen, sosiaalipolitiikka ja pienyrittäjyys. Nythän näyttää ainakin ulkopuolisen silmissä siltä, että perussuomalaiset etääntyvät siitä ja menivät kohti eurooppalaista oikeistopopulismia, Kurvinen arvelee.

Jaa tämä ystävällesi