Antti Kurvinen

\”Etelä-Pohjanmaa vahvistaa asemaansa ruokaprovinssina\”

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Ilkassa, Pohjalaisessa ja Suomenmaassa 21.10.2015

Kauhavalainen Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen on tyytyväinen, että Luonnonvarakeskuksen toimipaikkauudistuksessa onnistuttiin säilyttämään Seinäjoki yhtenä strategisena toimipaikkana.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemä toimipaikkauudistus on ollut välttämätön, mutta kipeä prosessi. Juuri julkistettu uudistus tukee Luken strategiaa ja auttaa sopeutumaan talouden uusiin reunaehtoihin sekä ottaa huomioon myös hallitusohjelman linjaukset.

Uudistus auttaa Lukea yhdessä kumppaneiden kanssa vastaamaan biotalouden kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämistarpeisiin. Luke asemoituu niin, että toiminta kattaa koko maan ja on sijoittuneena Luken strategisten vaikuttavuusalueiden mukaisesti sekä myös kansallisesta näkökulmasta katsottuna tarkoituksenmukaisesti. Luke pystyy yhdessä kumppaneiden kanssa pitämään yllä ajanmukaista tutkimusympäristöä.

– Luke korostaa tässä erityisesti sitä, että alueellisten osaamiskeskittymien tulisi olla houkuttelevia asiakkaiden ja kumppaniorganisaatioiden näkökulmasta, Kurvinen painottaa.

Etelä-Pohjanmaan
vahvuudet ruokaketjussa
Uudistus lisää osaamiskeskittymien houkuttelevuutta suomalaisten ja kansainvälisten huippujen silmissä.

– Me eteläpohjalaiset olemme olleet aktiivisia tämän asian kanssa ja tehneet hyvää yhteistyötä. Maakuntaliiton rooli on ollut keskeinen ja erityisen hienoa on ollut agroteknologiayritysten aktiivinen mukaantulo ja positiivinen ote uudistustarpeita pohdittaessa, Kurvinen iloitsee.

– Etelä-Pohjamaan vahvuudet perustuvat koko ruokaketjun yhteistyöhön ja toimivuuteen. Tämä toimipaikkauudistus vahvistaa entisestään maakunnan keskeistä asemaa ruokaprovinssina, kun Luke tulee säilyttämään Seinäjoen yhtenä maan strategisena toimipaikkana, hän korostaa.

Hallitusohjelman linjausten mukaisesti Luke kokoaa tutkimustoimintaansa tiiviimmin yliopisto- ja korkeakoulukampusten yhteyteen sekä toiminnan uudistamisen kannalta muihin keskeisiin TKI-keskittymiin. Tutkimusympäristö- ja laiteinvestointeja tehdään yhä useammin tutkimustoimijoiden yhteistyönä, ja tutkimusympäristöt ovat yhä laajemmin kansallisten ja kansainvälisten TKI-keskittymien yhteiskäytössä.

Toimipaikat profiloidaan ja
alueelliset verkostot aktivoidaan
Luke uudistaa toimintamalliaan ottamalla aikaisempaa aktiivisemman roolin alueiden TKI-keskittymissä. Tavoitteena on yhdessä kumppaneiden kanssa kasvattaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tutkimuksen vaikuttavuutta. Alueellisen vaikuttavuuden varmistamiseksi Luken toimipaikkaverkostoa joudutaan supistamaan, mutta samalla toimipaikkoja profiloidaan ja alueellisia verkostoja aktivoidaan osana Luken toiminnan kehittämistä.

Luken tarkoituksena onkin jatkossa tehdä entistä enemmän yhteistyötä ja hyödyntää alueiden mahdollisuuksia.

– Tällä tarkoitetaan erityisesti, että alueiden toiminnallinen profiili ja osaaminen on huomioitu toimipaikkauudistuksessa, Kurvinen selventää.

Jaa tämä ystävällesi