Etätyöstä ja monipaikkaisuudesta uutta elinvoimaa maaseudulle

Julkaistu 18.3.2021 Järviseudun Sanomissa

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut tavalla tai toisella lähes jokaisen suomalaisen arkeen. Samaan aikaan, kun korona on paljastanut yhteiskuntamme herkkyyden ja haavoittuvuuden, se on tuonut esiin pinnan alla kuplivan ilmiön: unelman väljemmästä ja kiireettömämmästä elämäntavasta.

Keskusta ei halua odottaa kädet ristissä nykyjärjestelmän purkautumista keskittämispolitiikasta hajauttamiseen.

Keskusta haluaa johtaa Suomen kohti väljempää elämänmuotoa, joissa meillä kaikilla on enemmän tilaa hengittää, ajatella ja keskittyä siihen, mikä on meille tärkeää.

Keskusta haluaa huolehtia siitä, että ihmisillä olisi tulevaisuudessakin vapaus valita mihin kotinsa ja elämänsä rakentavat.

Muutos kohti väljempää Suomea on jo hyvässä vauhdissa ja esimerkiksi monipaikkaisuus on jatkuvasti lisääntyvä elämäntapa. Entistä useampi jakaa elämäänsä kahdelle tai useammalle paikkakunnalle. Tyypillisesti kysymys on ajan jakamisesta esimerkiksi vakituisen kodin ja vapaa-ajan asunnon tai vaikkapa suvun vanhan kotipaikan välillä.

Kuten vallan hyvin Järviseudullakin tiedetään, vapaa-ajan asukkaat ja kesäasukkaat ovat kunnalle suuri voimavara. He tuovat ostovoimaa, mutta myös henkistä ja sosiaalista pääomaa.

Jos ihminen viettää yhä enemmän aikaa mökkikunnassaan, olisi tärkeää, että hänellä olisi mahdollisuus päästä niin hammaslääkäriin, neuvolaan kuin muiden terveys- ja peruspalveluiden äärelle myös mökkikunnassa. Tällöin olisi tärkeää huolehtia verotulojen tasaisemmasta jakautumisesta, mikä mahdollistaisi palvelujen ylläpitämisen ja parantamisen tasapuolisemmin. Tämä on myös yksi keino saada maaseutukuntien asukasluku nousuun pysyvämmin.

Lisäksi monikuntalaisuus voisi avata mahdollisuuden vaikuttaa kaikkien kotipaikkakuntien päätöksentekoon, mikä osaltaan vahvistaisi myös kotiseuturakkautta. Kun on jokaisella kotipaikkakunnalla kotonaan eikä vain vierailulla, on myös helpompi osallistua yhdistystoimintaan sekä asukkaiden omaehtoiseen toimintaan.

On melko selvää, että etätyö eri muodoissaan on jo tullut jäädäkseen. Etätyö on osoittautunut joillain toimialoilla jopa lähityötä tuottavammaksi työmuodoksi. Tämä selittyy muun muassa työmatkoista säästyneellä ajalla ja energialla, kiireen vähenemisellä, turhien keskeytysten poistumisella ja palaverien tehostumisella. Monilla säästyy työmatkoihin käytettävää aikaa jopa tunnin verran vuorokaudessa.

Vuosi sitten videopalaverit alkoivat koronapandemian vuoksi yleistyä ja niihin osallistuttiin kesämökeiltä, jopa terasseilta ja laitureilta. Tilastot myös kertovat, että viime kesänä kesämökkikauppa kävi kuumempana kuin koskaan. Kyselytutkimukset puolestaan kertovat, että valtaosa etätyön makuun päässeistä haluaisi jatkaa sitä koronaviruspandemiankin jälkeen.

Nämä kaikki ovat tärkeitä pointteja tulevia kuntavaalejakin ajatellen. Järviseudulle monipaikkaisuus avaa aivan uusia mahdollisuuksia nyky-yhteiskunnan menestyspaineissa.

Antti Kurvinen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kauhavalta

 

Lisää samasta aiheesta