Antti Kurvisen uusi rooli

Julkaistu Komiat-lehdessä 11.9.2019
Teksti: Jussi Lähde

Keskustan ylimääräinen puoluekokous oli Antti Kurviselle poikkeuksellinen kokemus. Tämä näkyi rentoutuneena, mutta valppaana olemuksena. Molempiin oli syynsä. Kurvinen ei ollut itse ehdolla eikä ollut kummankaan puheenjohtajaehdokkaan takana, moinen ei olisi eduskuntaryhmän puheenjohtajalle ollut soveliastakaan.

Turun vuoden 2014 puoluekokouksen jälkeen Kurvinen on aina itse ollut spekulaatioiden, selkääntaputtelun ja seläntauspuheiden kohteena. Ei tällä kertaa.

Valppauteen oli erityinen syy. Keskustan puheenjohtajakisa karkasi puolueväeltä tyystin lapasesta. Ehdokkaiden käytös oli moitteetonta, mutta se internet. Eduskuntavaalien jälkeen keskustaväelle perustettiin suljettu Facebook-ryhmä, jota seuraa suuri joukko puolueväkeä.

Moni sosiaalisen median käyttöön tottumaton kokenut keskustavaikuttaja on viime viikkojen aikana käyttäytynyt kyseisessä ryhmässä ilman sivistyksen rahtua. Puheenjohtajaehdokkaat ja puolueen yhtenäisyydestä vastuussa olevat henkilöt ovat seuranneet kauhuissaan kyseisiä kirjoituksia. Osa kirjoittajista on varmaan kuvitellut, etteivät heidän sanansa ryhmästä leviäisi tai että kommentit katoaisivat ne poistamalla.

Kaikki on tallessa ja kaikki on osaavien journalistien tiedossa. Ja se kaikki kirjoittelu on hyvin surullista. Kaikkein surullisinta on, että ilkeyksien, solvausten ja panettelun takana on pääsääntöisesti varttunut puolueväki.

Siinä on Antti Kurviselle työmaata. Niinpä kerkeä askel vie häntä ympäri Kouvolan jäähallia. Hän löytää yhden keskustelukumppanin sieltä ja toisen tuolta, pysäyttää ihmisen, puhe käydään kuiskaamalla ja syvälle silmiin katsomalla. Työ taitaa opettaa tekijäänsä.

Lisää samasta aiheesta