Antti Kurvinen

Antin tukija: Veli-Matti Ojaluoma, Isokyrö

Jaa tämä ystävällesi

Kurvinen, Kurvinen, Kurvinen…

 

Olen ollut ns. aatteen miehiä koko ikäni. Ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa sain äänestää olivat vuoden 2015 vaalit. Tuolloin en vielä tuntenut Anttia ja siksi hänen puoluekaverinsa sai ääneni. Onneksi muut pohjalaiset kuitenkin tiesivät tapauksen ja äänestivät hänetkin suoraan päätöksenteon hornankattilaan.

Tuon vaalikauden 2015-2019 aikana tutustuin Anttiin ja hänen ajatuksiinsa, sillä hän oli todella aktiivisesti kiinnostunut kotiseutumme asioista ja tämän johdosta jalkautui usein kansan pariin. Vuonna 2017 tapasimme rennommissa merkeissä kotiseutuni viskitislaamon kesäjuhlissa. Kyröön käräjät oli tuolloin koonnut paikkakunnalle runsaasti silmäätekeviä, mutta ei todellakaan kaikki jääneet nauttimaan kulttuuritapahtumasta jälkeenpäin. Tästäkin sai antaa Antille pisteet. Tuolloin kävin paiskaamassa kättä hänen kanssaan ja lupasin antaa äänen tulevissa eduskuntavaaleissa vuonna 2019, koska hän oli jo tuolloin päättänyt tavoittelevansa jatkokautta.

Nyt voi näin vaalien alla todeta, että ei mennyt ääni hukkaan. No totesin sen jo uurnallakin toki, mutta kukaan ei tuolloin tiennyt vielä missä maailmantilanteessa kansanedustajat joutuvat päätöksiä tekemään. Jos ei ollut rivikansanedustajalla helppoa, niin ei sitä varmasti ollut hallitusvastuuta kantaessakaan, saati ministerin salkun kanssa. Antti ehti neljässä vuodessa olla sekä tiede- ja kulttuuriministeri että maa- ja metsätalousministeri. Rankkoja virkoja hoidettavaksi koronan ja inflaation aikana etenkin, mutta paperit näyttävät puhtailta tässä vaiheessa.

Alkaa olla siis Kurvisella aika kovat natsat kauluksissaan jo. Lisää haetaan jatkokauden merkeissä ja vähempään ei tyydytä kuin uuteen ministerin salkkuun tai miksi ei jommasta kummasta aiemmastakin voisi Antti napata otteen. Puolueen kannatus on todella oleellisessa roolissa tässä ja jos seinille maalatut pirut pitävät paikkaansa, niin saatamme joutua tyytyä hieman vähempään kuin mihin nyt ollaan eduskunnassa totuttu. Senkin kanssa voi oppia hetkellisesti elämään, kunhan Arkadianmäeltä löytyy Kurvisen mentävä tila ainakin neljäksi seuraavaksi vuodeksi.

Menee liian helpoksi, kun tietää jo ennen ehdokasasettelua ketä äänestää, mutta kun pohjalainen tekee työnsä niin hyvin, että mitä sitä hyvää vaihtamaan. Tai priimaa tässä tapauksessa. Ääni Kurviselle on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tässä tapauksessa talletukselle saa vastinetta, kun me pohjalaisetkin tulemme kuulluiksi isoissa saleissa.

Veli-Matti Ojanperä

Asiakasneuvoja

Haluatko olla mukana tukemassa Anttia?

Voit jättää oman tukikirjoituksen julkaistavaksi. 

    Jaa tämä ystävällesi