Maakuntamme tarvitsee eduskuntaan Anttia toimimaan lakeuden puolesta. Antilla on osaamista, kokemusta ja näyttöjä sekä kontaktit kunnossa. Monessa maakunnallisessa rahoitusasiassa Antti on ollut apuna valtakunnallisen rahoituksen saamisessa. Tästä on itsellänikin todellisia esimerkkejä.
Jatkossa maakuntamme kehitykselle on elintärkeää, että meillä on eduskunnassa alueeltamme edustajia, jotka osaavat, haluavat ja saavat aikaan sekä uskaltavat toimia meidän alueemme puolesta. Maakunnassamme on paljon haasteita, joihin tarvitaan vahvasti myös valtakunnallista vaikuttamista ja positiivista päätöksentekoa.
Mielestäni Antti Kurvista tarvitaan erityisesti nyt monien haasteidemme edessä jatkamaan ja vaikuttamaan eduskunnan päätöksentekoon.
\”Antti on ihminen, johon minä luotan. Hänellä on erittäin vahva ja vakuuttava kokonaisnäkemys asioista, jotka vaikuttavat meidän jokapäiväiseen arkeemme. On täysin fakta, että 28-vuotiaan juristin…
\”Olen tuntenut Antin noin 10 vuoden ajan. Olen nähnyt nuorukaisen kasvavan mieheksi: osaavksi, ahkeraksi ja luotettavaksi yhteisten asioiden edusmieheksi. Antti omaa erinomaiset vuorovaikutustaidot ja…