Antti tuli minulle tutuksi esiintyessään Härmän Lukion salissa lastennäytelmässä. Kansanedustaja-Anttia olen lähestynyt vaikuttamispyynnöllä, kun huomasin käytännössä, miten keinuva, moneen kertaan paikattu tie johti Härmästä Kortesjärvelle. Sitä kautta härmäläiset kulkivat tuolloin tapaamassa omaisiaan Lappajärven akuuttiosastolla. Tiehen saatiin uusi asfaltti heti seuraavana kesänä. Nyt joulun alla Antti antoi tukensa ruoka-avun jatkumiselle Seinäjoen ympäryskunnissa.
Pidän siitä, että ihmistä lähellä olevat asiat eivät ole Antille vähäpätöisiä. Pidetään huolta, että Antti on eduskunnassa myös tulevalla vaalikaudella. Jokainen ääni, sinunkin ääni, Antille on tärkeä. Käythän äänestämässä.
\”Antti on ihminen, johon minä luotan. Hänellä on erittäin vahva ja vakuuttava kokonaisnäkemys asioista, jotka vaikuttavat meidän jokapäiväiseen arkeemme. On täysin fakta, että 28-vuotiaan juristin…
\”Olen tuntenut Antin noin 10 vuoden ajan. Olen nähnyt nuorukaisen kasvavan mieheksi: osaavksi, ahkeraksi ja luotettavaksi yhteisten asioiden edusmieheksi. Antti omaa erinomaiset vuorovaikutustaidot ja…