Antti Kurvinen

Antin tukija: Juhani Haukkala, Kauhava

Jaa tämä ystävällesi

Keskittämispolitiikasta hajauttamispolitiikaksi

Minulla on ollut ilo tukea Anttia eteenpäin aina politiikan huipulle asti.
Arvostus omassa ryhmässä ja muissa puolueissa on tavoiteltu asia.  Sen Antti on saavuttanut ja se on luonut hyvät edellytykset hoitaa pitkäjänteisesti maakunnan ja isänmaan asioita.

Maailma ympärillämme on muuttunut paljon neljässä vuodessa ja se on heikentänyt myös maatalouden kannattavuutta. Lyhyehkö aika maa- ja metsätalousministerinä on ollut vaativaa aikaa. Lähes mahdottoman edessä Antti on kuitenkin hoitanut ansiokkaasti monta asiaa. Viimeisimpänä maaliin on mennyt eläinsuolelulaki. Laki parantaa kaikkien eläinten suojelua ja hyvinvointia, turvaten samalla kotimaisen tuotannon jatkumisen tulevaisuudessa.

Antti pitää voimakkaasti esillä mitä maaseutu voi tarjota. Hänelle tärkeää on keskittämispolitiikan muuttaminen pysyvästi hajauttamispoliitikaksi. Yliopistokoulutuksen hajauttaminen tiede- ja kulttuuriministerinä oli merkittävä saavutus.
Hyvät tietoliikenneyhteydet takaavat mahdollisuuden etätyön tekemiseen. Myös kaksoiskuntalaisuus ja e-kuntalaisuus ovat keskustan linjauksen mukaisesti Antille tärkeitä.

Nyt jos koskaan tarvitsemme Antin kaltaisen edustajan puolustamaan maaseudun tulevaisuudesta ja sen elinvoimaisuudesta!

Juhani Haukkala
Kauhava

Haluatko olla mukana tukemassa Anttia?

Voit jättää oman tukikirjoituksen julkaistavaksi. 

    Jaa tämä ystävällesi