Ajatuksia Pohjantähden alta

Julkaistu Suomenmaassa 2.6.2017

Suomi100 hengessä Yle on esittänyt tv-sarjaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta. Seinäjoen kaupunginteatteri on niin ikään juhlavuoden merkeissä tehnyt oman tulkintansa. Seinäjokelaisten versio oli hienosti toteutettu ja erittäin koskettava. Kuvitteellisen Pentinkulman yhteisön ihmiskohtalot saivat koko yleisön nyyhkyttämään; omatkin silmäni kyynelehtivät.

Mitä mietteitä Keskustan varapuheenjohtajalle Linnan tarina herättää? Historian tulkinnasta voi olla montaa mieltä eikä kertomus ole 100 % totuutta. Sadan vuoden takaiset tapahtumat kuvataan hämäläisen maaseudun vinkkelistä, joka on hyvin erilainen kuin kokemukset Itä- ja Pohjois-Suomessa. Eteläpohjalaisena ja alkiolaisena on toisinaan vaikea asettua Linnan maailmaan: kirjailija ei juuri anna arvoa kummallekaan porukalle. Maalaisliiton merkitys on vähäinen ja pohjalaisista annetaan negatiivinen kuva. Pohjalaiset esiintyvät joko koomisina vouhkaajina tai pahoina muiluttajina. Osa totuutta varmasti sekin.

Ensimmäinen tarinan opetus on mielestäni suomalaisten halu hallita elämäänsä, omaisuuttaan ja vaurastua omalla työllään. Paradoksaalista, vaikka historia kuvataan vasemmiston näkökulmasta, Koskelan perheen kamppailu torpparista vauraaksi maatilaksi on ylistys pienyrittäjyydelle ja kotimaiselle omistajuudelle. Punapäällikkö Akseli haluaa pappilan suon takaisin, ei mukaan kolhoosiin.

Toinen väkevä viesti on ääriainesten vastustaminen ja kertomus siitä, mihin vastakkainasettelut lopulta johtavat. Pala nousi kurkkuun seuratessa köyhälistön radikalisoitumista punakaartiin kohti murhenäytelmää. Säälin ja kiukun sekaisesti seuraa Salpakarin pappispariskunnan luisumista idealistisesta porvarillisuudesta kostomielialaan. Salpakarien äärioikeistolainen poika Ilmari kiteyttää 1930-luvun ajattelun: ”On kaksi vaihtoehtoa: kommunismi tai fasismi ja minä olen valintani tehnyt!” En voi olla vertaamatta nykypäivän ajatteluun mamu-politiikasta: ”On vain kaksi vaihtoehtoa: rajat kiinni tai terrorismi!”.

Kolmanneksi tajuaa, että nykyään aliarvostetaan Suomen ensimmäistä presidenttiä K.J. Ståhlbergia. Suomen perustuslain isä puolusti oikeusvaltiota ja sovintoa kovassa paineessa. ”Toolperi” armahtaa Akseli Koskelan. Suomen Keskusta edustaa nykyään koko poliittista keskikenttää ja meidän pitäisi enemmän nostaa esiin Ståhlbergin perintöä ja elämäntyötä.

Neljäntenä mietin, että ensi vuoden lähestyessä olisi ehkä syytä valtiovallan ja kansalaisyhteiskunnan miettiä neutraalia muistelutapaa vuoden 1918 sodalle. Riskinä on uusi ”sota historiasta”: jo nyt on halua nostaa esiin punaisten kapinan laittomuus ja valkoisten harjoittama sorto. Kaipaisin rakentavaa lähestymistapaa, sillä molemmin puolin tehtiin virheitä ja hirmutekoja.

Viimeksi voi sanoa, että ”Täällä Pohjantähden alla” on ylistys maltilliselle ja eheyttävälle politiikalle. Sovinnollisuus vie asioita eteenpäin ja tarinan ammattipoliitikko Janne Kivivuoren (sd.) linjaukset sopivat monella tapaa myös keskustalaiseen ajatteluun.  

Lisää samasta aiheesta