Kurvinen Iltalehdelle: ”En ole raippaveron suuri fani”

Julkaistu Iltalehdessä 25.7.2015 Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk) puhui tänään lauantaina raippaveron asettamisesta rikkaille. Puoluetoveri Antti Kurvinen (kesk) suhtautuu asiaan kriittisesti. Kansanedustaja Antti Kurvinen ei lähtisi ainakaan suoralta kädeltä verojen kiristämisen…

Ylihärmän raitilta kansanedustajaksi

Teimme Suomenmaan toimittajan Eeva Kärkkäisen kanssa mukavan rallin Ylihärmän raiteilla! Ja kuinkas muutenkaan kuin Rehupiiklesin tahdittamana. Katso video Suomenmaan Youtube-kanavalta ”Tervetuloa Ylihärmään! Ylihärmä on sen lisäksi, että se on mun…

Puheenjohtajuus koulii politiikkaan

Pohjalainen 23.7.2015 Keskustanuorten puheenjohtajana neljä vuotta toiminut, kevään vaaleissa eduskuntaan ponistanut kansanedustaja Antti Kurvinen tiivistää nuorisojärjestön johtajuuden hyödyt kolmeen kohtaan. Kurvisen mukaan suurimmat hyödyt ovat laajemman näkökulman saaminen politiikkaan, johtamiskokemus…

Ruokaostoksilla Suomi nousuun

Suomen historian iso poliittisten kiistojen aihe on ollut kamppailu ruoan tuottajien ja kuluttajien välillä. Sama vääntö on usein muuttunut kaupunkien ja maaseudun väliseksi tai keskustan ja vasemmiston väliseksi. EU muutti…

Ilmoittaudu mukaan: Lappajärviristeilylle Antin kanssa elokuussa

Lakeudelta eduskuntaan ry esittää avoimen kutsun kaikille halukkaille osallistua lauantaina 15.8. klo 16-18 Lappajärviristeilylle Antin matkassa m/s Veannetarella. Ajankohtaisen yhteiskunnallisen keskustelun lisäksi risteilyllä kuulet mielenkiintoisia tarinoita Lappajärven synnystä muuten metsän…

Kansanedustaja Kurvinen tyytyväinen hallituksen turkislinjaan

Kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen on tyytyväinen maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen vastaukseen Kurvisen kirjalliseen kysymykseen turkiselinkeinon kehittämisestä ja tulevaisuudennäkymistä. Kauhavalainen kansanedustaja kysyi 30. kesäkuuta kirjallisesti hallituksen kantaa turkistarhaukseen. Syynä kysymykseen…

Talouden moraali

Kesän talousuutiset ovat vetäneet vakavaksi. Microsoft irtisanoo Suomesta tuhansia osaajia. Talouskriisi on Kreikan kohdalla kääntynyt antiikin tragediaksi. Vuosia meillä on pohdittu, olisiko oikeampaa talouspolitiikkaa tiukka menokuri ja matala verotus vai…

Suomenmaa: ”Kurvinen: Maatalouden kannattavuutta parannetaan”

Julkaistu Suomenmaassa 15.07.2015 Kansanedustaja Antti Kurvisen (oik.) kesä muodostuu useista kesätapahtumista ja markkinoista. Kuulumisia Kurvisen kanssa vaihtoivat Kaisa (vas.) ja Juhani Järvinen, MTK Etelä-Pohjanmaan puheenjohtaja Johanna Kankaanpää sekä pitäjänneuvos Heikki…

Kansanedustajan kesä

Valtiopäivät keskeytettiin ja eduskunnan kesätauko alkoi tiistaina 30.6. Valtiopäivät avataan ja työskentely Helsingissä jatkuu tiistaina 8. syyskuuta. Iltapäivälehtien ja nettikeskustelujen vakioaihe on eduskunnan taukojen pituus. Osin näissä ”istuntovapaissa” on historiallisia…