Antti Kurvinen

Antti Kurvinen

Kansanedustaja Kauhavalta, Vaasan vaalipiiristä

Ajankohtaista

Uutinen
Taloustutkimuksen tuoreen kyselyn mukaan kansalaiset arvostavat kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää työtä ja haluavat taata niiden lakisääteisille palveluille riittävän rahoituksen. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta katsoo, että kunnissa ...
Lue lisää →
Kolumni
Länsimaiseen yhteiskuntamalliin kuuluu demokratian ja markkinatalouden ohella käsite oikeusvaltio. Professori Kaarlo Tuori määrittelee oikeusvaltion ytimekkäästi ”valtioksi, jonka toiminta on sidottu oikeuteen ja joka ei puutu ...
Lue lisää →
Tiedote
EU:n on tarkoitus äänestää ensi viikolla ns. ennallistamisasetuksesta EU:n ympäristöneuvoston kokouksessa Brysselissä. Äänestyksessä on kyse Suomen metsien kohtalosta ja suomalaisten metsänomistajien oikeuksista. Ympäristöneuvostossa päätetään siitä, ...
Lue lisää →

Lakeudelta eduskuntaan ry

LIITY MUKAAN TUKIRYHMÄÄN

Vain yhteistyöllä onnistutaan. Yhteisten asioiden ajaminen tapahtuu yhdessä tekemällä. Kansanedustaja tarvitsee taakseen vahvan tukijoukkueen, jonka avulla voidaan alueen yhteistä edunvalvontaa hoitaa.

Seuraa Anttia somessa

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Etelä-Pohjanmaan keskustan piirihallitus: Antti Kurvinen keskustan puheenjohtajaksi

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirihallitus vetoaa kansanedustaja ja Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurviseen, että hän lähtee tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta.

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirihallituksen mielestä Antti Kurvinen on kykenevä yhdistämään keskustalaiset ympäri Suomen. Antti tuntee koko Suomen haasteet ja mahdollisuudet. Hän on sitoutunut kiertämään kenttää aktiivisesti. Antti Kurvinen on näkyvä, kokenut ja sanavalmis poliitikko. Myös Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa tarvitsevat oman edustajansa keskustan puoluejohtoon.

Antti Kurvinen on 37-vuotias kolmannen kauden kansanedustaja Kauhavalta Vaasan vaalipiiristä. Hän on toiminut vuosina 2019–21 ja uudelleen kesäkuusta 2023 alkaen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Kurvinen toimi Sanna Marinin hallituksessa valtioneuvoston jäsenenä tiede- ja kulttuuriministerinä ja maa- ja metsätalousministerinä. Kurvinen valittiin kansanedustajaksi vuonna 2015. Hän on ollut mukana politiikassa 18-vuotiaasta saakka ja on ollut mm. viidettä kautta valtuutettuna kotikunnassaan Kauhavalla. Kurvinen on myös Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu. Poliittisella urallaan Kurvinen on toiminut Suomen Keskustanuorten ja Keskustan Opiskelijaliitto KOL:n puheenjohtajina. Vuodet 2016–18 Kurvinen toimi Keskustan varapuheenjohtajana. Ammatiltaan Kurvinen on juristi.

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirihallitus

Lisätietoja antaa:

Sari Palmu
Puheenjohtaja, Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri
+358 40 054 1763
sari.palmu@japo.fi

📸 Eveliina Leskelä

@akurvinen #epkeskusta
#keskusta #keskustasekotimainen #puheenjohtaja #anttikurvinen
Näytä lisääNäytä vähemmän

10 tuntia sitten

2 CommentKommentoi Facebookissa

👍🍀

Lataa lisää