Antti Kurvinen

Antti Kurvinen

Kansanedustaja Kauhavalta, Vaasan vaalipiiristä

Ajankohtaista

Uutinen
Taloustutkimuksen tuoreen kyselyn mukaan kansalaiset arvostavat kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää työtä ja haluavat taata niiden lakisääteisille palveluille riittävän rahoituksen. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta katsoo, että kunnissa ...
Lue lisää →
Kolumni
Länsimaiseen yhteiskuntamalliin kuuluu demokratian ja markkinatalouden ohella käsite oikeusvaltio. Professori Kaarlo Tuori määrittelee oikeusvaltion ytimekkäästi ”valtioksi, jonka toiminta on sidottu oikeuteen ja joka ei puutu ...
Lue lisää →
Tiedote
EU:n on tarkoitus äänestää ensi viikolla ns. ennallistamisasetuksesta EU:n ympäristöneuvoston kokouksessa Brysselissä. Äänestyksessä on kyse Suomen metsien kohtalosta ja suomalaisten metsänomistajien oikeuksista. Ympäristöneuvostossa päätetään siitä, ...
Lue lisää →

Lakeudelta eduskuntaan ry

LIITY MUKAAN TUKIRYHMÄÄN

Vain yhteistyöllä onnistutaan. Yhteisten asioiden ajaminen tapahtuu yhdessä tekemällä. Kansanedustaja tarvitsee taakseen vahvan tukijoukkueen, jonka avulla voidaan alueen yhteistä edunvalvontaa hoitaa.

Seuraa Anttia somessa

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
Tänään oli poikkeuksellisen kiva puhekeikka: pääsin @nuva_ry aktiivipäiville @visitvaasa #vaasa puhumaan omasta urastani ja omasta nuva-historiastani (#ylihärmä nuvan pj 02-05).

Kerroin arvioni siitä, että nuorisovaltuustossa olen oppinut eniten politiikkaa ja luottamushenkilötoimintaani varten asioita: mm. kokoustekniikka, talouden budjetointi, median kanssa toimiminen, tiimin vetäminen ja neuvottelu & kokoustaitoja.

Puhuin myös hieman mm. talouspolitiikasta ja mielenterveysasioista. Kannustin kaikkia nuoria vaikuttamaan ja kerroin #nuva olevan hyötyä kaikessa esim. työelämässä ja yrittäjänä.

Sain teräviä kysymyksiä mm. amiksen rahoituksesta ja ministerien valintaperusteista.

Kerroin myös, että omalla urallani minua on syytetty liian nuoreksi lähes aina. Viimeksi nyt kun harkitsen Keskustan puheenjohtajuutta, osan mielestä olen puolueen pj:ksi ”liian nuori” 😜 Nuoret kysyivät: kuka sitten on sopivan ikäinen jos melkein nelikymppinen on liian nuori 🤪😂🥰

Upeita nuoria ja inspiroiva kohtaaminen itsellekin #foreveryoung #nuorissatulevaisuus 😁Image attachmentImage attachment

Tänään oli poikkeuksellisen kiva puhekeikka: pääsin @nuva_ry aktiivipäiville @visitvaasa #vaasa puhumaan omasta urastani ja omasta nuva-historiastani (#ylihärmä nuvan pj 02-05).

Kerroin arvioni siitä, että nuorisovaltuustossa olen oppinut eniten politiikkaa ja luottamushenkilötoimintaani varten asioita: mm. kokoustekniikka, talouden budjetointi, median kanssa toimiminen, tiimin vetäminen ja neuvottelu & kokoustaitoja.

Puhuin myös hieman mm. talouspolitiikasta ja mielenterveysasioista. Kannustin kaikkia nuoria vaikuttamaan ja kerroin #nuva olevan hyötyä kaikessa esim. työelämässä ja yrittäjänä.

Sain teräviä kysymyksiä mm. amiksen rahoituksesta ja ministerien valintaperusteista.

Kerroin myös, että omalla urallani minua on syytetty liian nuoreksi lähes aina. Viimeksi nyt kun harkitsen Keskustan puheenjohtajuutta, osan mielestä olen puolueen pj:ksi ”liian nuori” 😜 Nuoret kysyivät: kuka sitten on sopivan ikäinen jos melkein nelikymppinen on liian nuori 🤪😂🥰

Upeita nuoria ja inspiroiva kohtaaminen itsellekin #foreveryoung #nuorissatulevaisuus 😁
Näytä lisääNäytä vähemmän

3 päivää sitten

4 CommentsKommentoi Facebookissa

Mahtavaa!! 😊👍🏻 mä kans siellä eilen olin puheen vetämässä! Fiksuja nuoria! Oot monelle esikuva! 😊🍀

Sali täynnä tulevaisuuden nuoria vaikuttajia. Oma poika myös siellä joukossa.

Hyvää työtä ! Ja kun on asialle omistautunut , niin se tunnu työläältä. On myös ensiarvoisen tärkeää olla lähietäisyydellä ihmisiin. Kansa vierastaa poliittista jargonia , mikä vieraannuttaa erityisesti nuoria politiikan seuraamisesta. 👏👍

Lataa lisää