Yhteistyöllä rakennettava Merenkurkun laiva kehittää puolta Suomea

Keskustan kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen on tyytyväinen siihen, että Vaasan ja Uumajan välisen laivaliikenteen uuden laivan ja siihen liittyvän infran hanke etenee. Juha Sipilän hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tiistaina 16. helmikuuta puoltaa Suomen EU:n CEF-rahaston tukihakemuksen täydentämistä 10 miljoonalla eurolla. Lisärahoituksen käyttötarkoitus on Merenkurkun liikenteen Midway Alignment -hanke.

Hankkeen kokonaiskustannus on 191,5 miljoona euroa, josta Suomen valtio sitoutuu rahoittamaan enintään 25 miljoonaa euroa. Midway Alignment -hankkeeseen haetaan nyt yhteensä 20 miljoonaa euroa, joka jakautuu puoliksi Suomen ja Ruotsin kesken. Hankkeen loppurahoitus tulee useammilta suomalaisilta ja ruotsalaisilta toimijoilta.

– Vielä on matkaa uuden puhtaalla energialla lipuvan laivan neitsytmatkaan, mutta hallituksen linjaus oli merkittävä. Olen henkilökohtaisesti erityisen iloinen siitä, että hanketta ajoivat aidosti eteenpäin kaikki Vaasan vaalipiirin yhteisöt ja kansanedustajat yli puoluerajojen sekä hallituksesta ja oppositiosta, toteaa Kurvinen.

Hanke pyrkii turvaamaan Merenkurkun liikenteen kehittymisen ja tarjoamaan edellytyksiä tavara- ja matkustajavirtojen kasvuun Suomen ja Ruotsin välillä sekä kytkemään tämän liikenteen Euroopan liikenneverkostoon. Hanke sisältää uuden Vaasa-Uumaja välille räätälöidyn matkustajalautan, joka soveltuu talvimerenkulkuun ja käyttää vaihtoehtoisia polttoaineita. Laivaliikennehanke on hyvin tärkeä kolmelle Pohjanmaan maakunnalle, mutta se helpottaa logistiikan ja matkailun mahdollisuuksia myös Keski- ja Itä-Suomessa. Merenkurkun liikenne kytkee Venäjän länsirajan Atlantin rannalle Norjaan.

– Tämä ei ole pelkkää vaasalaisten puuhaa, vaan parantuvat liikenteen mahdollisuudet tukevat muun muassa Kauhavan ja Seinäjoen seudun matkailun ja teollisuuden kilpailukykyä. Merenkurkun ylittävä väylä on portti niin Pohjoismaiden markkinoille kuin lisää venäläisten ja kiinalaisten sijoittajien kiinnostusta investoida heidän länteensä – siis meille Suomeen, sanoo kansanedustaja.

– Rahoitus tälle hankkeelle osoittaa, että Sipilän hallitus tukee alueellista elinvoimaa myös kehä-kolmosen ulkopuolella. Hanke tukee koko Suomen talouselämän laittamista kuntoon ja on erityinen mahdollisuus telakkateollisuudelle. Kiitos hankkeen edistämisestä kuuluu paljon liikenne- ja viestintäministeriölle (LVM) ja työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) ja niiden keskustalaisille vastuuministereille Olli Rehnille ja Anne Bernerille, kiittää Kurvinen.

Midway Alignment on Vaasan kaupungin ja Länsi-Pohjan maakunnan yhdessä Uumajan kaupungin kanssa perustama hanke.

Lisää samasta aiheesta