Kurvinen jämäköittäisi nestekaasun verotusta

Kauhavalainen Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen jätti ennen joulua toimenpidealoitteen eduskunnalle, jossa hän ehdottaa, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamiseksi nykyisen hallituksen tavoitteisiin paremmin tähtääväksi.

Viime huhtikuussa eduskunta hyväksyi lakimuutoksen, joka koskee nestemäisten polttoaineiden verotusta. Nestekaasun käyttö muuttuisi pääosin verolliseksi.

– Lakimuutoksen esitöissä on maininta, että yksittäisille yrityksille muutoksella saattaa olla keskimääräistä isompi merkitys. Nyt on ilmennyt, että sillä on hyvin merkittäviä vaikutuksia yksittäisille yrityksille, Kurvinen sanoo.

Toimenpidealoitteessaan Kurvinen ehdottaa, että nestekaasun verovelvollisuudesta poistettaisiin verokannan koskettaminen nestekaasua työkoneiden polttoaineena.

– Eli siinä tapauksessa, kun nestekaasua käytetään itse tuotteiden valmistukseen joko suoraan tai välillisesti, sovellettaisiin verottoman ensikäytön tulkintaa. Tällöin jäisi liiallinen tulkinnanvaraisuus vähemmälle ja toisaalta yritykset, joita tämä ensisijaisesti koskee, pystyisivät keskittymään yhä tehokkaammin oman tuotannon kehittämiseen ja positiiviseen liiketoimintatulokseen, Kurvinen selventää.

– Jo ennen säädösmuutoksen voimaantuloa on kyseinen lain muutos osoittautunut tulkinnanvaraiseksi niiden yritysten näkökulmasta, jotka käyttävät nestekaasua omissa teollisissa prosesseissaan. Rajanveto sen välillä, onko kysymys nestekaasun käyttämisestä työkoneen polttoaineena tai muuten lämmitykseen vai nestekaasun käytöstä teollisessa tuotannossa raaka- ja apuaineena taikka muussa välittömässä ensikäytössä on erittäin haastavaa teollisuuden prosessien kehittyessä koko ajan, Kurvinen sanoo.

– Rajanvedon verollisen ja verottoman käytön välillä on ajateltu tapahtuvan hallintomenettelyssä ja oikeuskäytännössä, mikä kuitenkin on omiaan luomaan suurta epävarmuutta elinkeinoelämälle ja aiheuttamaan hallinnollisia kuluja ja byrokratiaa käytännön toimijoille, hän jatkaa.

Kurvisen mukaan nyt olisikin tärkeää korjata nestekaasun valmisteverolainsäädäntöä siten, että vaikutusarviot niihin yrityksiin, joita uusi verovelvollisuus koskee, otetaan paremmin huomioon. Lain muuttamista voidaan pitää myös osana Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan kuuluvaa sääntelyn sujuvoittamista ja turhan byrokratian purkamista.

Tutustu toimenpidealoitteeseen kokonaisuudessaan täällä:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/TPA_28+2015.aspx

Lisätietoja:
Antti Kurvinen, kansanedustaja
p. 044 751 4257

 

Lisää samasta aiheesta