Antti Kurvinen

Tehdään valoisa tulevaisuus yhdessä


Julkaistu Pohjalaisessa 31.12.2017
Maamme juhlavuoden päätteeksi on hienoa nähdä, että 100-vuotiaan Suomen tulevaisuus on valoisampi kuin pitkään aikaan. Vuosien alamäen jälkeen Suomi on lähtenyt nousu-uralle. Talous kasvaa ja työllisyys paranee koko maassa. Viimeisen vuoden aikana lähes 60 000 työtöntä työnhakijaa on saanut työpaikan. Bruttokansantuotteen kasvu on jopa yli 3 % ja työllisyysasteemme 70 %.
Suomen nousu on tehty yhdessä. Talouden kuntoon laittaminen on edellyttänyt vaikeita säästöjä ja tavallisten ihmisten joustamista. Keskustavetoinen hallitus on joutunut tekemään hankalia ratkaisuja. Näiden seurauksena Suomen velaksi elämisen loppuminen on kuitenkin vihdoin näköpiirissä.
Keskusta on 110-vuotisen historiansa aikana aina kantanut vastuuta ihmisten tasa-arvoisen ja hyvän elämän edellytyksistä kaikkialla Suomessa. Keskustajohtoinen hallitus ei ole säästänyt tämän vaalikauden aikana kuntien peruspalveluista. Tämä olisi pois ihmisten peruspalveluista eli päiväkodeista, kouluista, terveyskeskuksista ja vanhustenhoidosta.
Veronalennukset on haluttu kohdenataa nyt pääosin pieni- ja keskituloisille sekä eläkeläisille. Takuueläkettä on korotettu nyt kaksi kertaa ja panostuksia on lisätty omais- ja perhehoitoon.
Päivähoitomaksujen alentaminen helpottaa lapsiperheiden tilannetta. Ensi vuoden alussa lähes 7000 uutta pienituloista perhettä vapautuu maksuista kokonaan. Opintotukeen tulee huoltajakorotus ja pienimpiä vanhempain- ja sairauspäivärahoja korotetaan.
Keskustan mielestä kasvu kuuluu kaikille. Jokaisen suomalaisen ja koko maan on päästävä osalliseksi Suomen noususta. Suomi on kunnossa vasta silloin, kun kaikki ovat mukana. Suomen tulevaisuutta rakennetaan nyt erityisesti meidän nuoria, lapsia ja tulevia sukupolvia varten.
Monella alalla on jo työvoimapula, mutta valitettavasti samaan aikaan osa nuorista on jäänyt pelkän peruskoulun varaan. Liian moni 20-29-vuotiaista nuorista aikuisista on vailla toisen asteen tutkintoa. Näiden nuorten riskinä on syrjäytyminen.
Ensi vuonna hallitus haluaa vahvistaa työllisyyttä parantavia toimia. Erityisesti nuorisotyöttömyyden kukistamiseksi halutaan löytää nyt uusia keinoja. Myös koulutuksen tasa-arvo on turvattava. Koulutuksen on oltava jatkossakin maksutonta. Lapsilla ja nuorilla on oikeus saada ammattitaitoisten opettajien antamaa laadukasta opetusta, turvallisessa ympäristössä lähellä kotiaan.
On erittäin tärkeää myös turvata se, että myös vähemmän koulutetuilla ja osatyökykyisillä on oltava mahdollisuus rakentaa Suomea panoksellaan.
Suomen selviytymistarina yhdeksi maailman turvallisimmista ja onnellisimmista maista on vertaansa vailla. Se on vaatinut paitsi joustamista ja yhteistyötä, myös luopumista kurjuutta edistävästä vastakkainasettelun ilmapiiristä. Pidetään yhdessä huoli toisistamme ja rakennetaan vähintään yhtä arvokas tulevaisuus tuleville sukupolville – Yhdessä, tillsammans.
Kiitän kaikkia Pohjalaisen lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivotan lämpimästi onnea ja iloa vuodelle 2018.