Antti Kurvinen

Kurvinen: ”Pohjalaiset pääomistajiksi”


Julkaistu Ilkassa 18.10.2017
Teksti: Pirkko Lehtimäki
Kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.) kehottaa kotimaakuntansa väkeä valppauteen ja rohkeuteen.
– Pohjalaisen elinkeinoelämän pitää yhdistää voimansa ja pyrkiä alkoholiyhtiön pääomistajaksi. Mikseivät mukana voisi olla suurimmat kunnatkin, hän sanoo.
Kurvinen esittää, että valtio auttaisi Altian maakunnallistamista järjestämällä suunnatun osakeannin Etelä-Pohjanmaalle ja Altian raaka-aineen toimittajille sekä yhtiön henkilöstölle.
Kansanedustaja Lasse Hautala (kesk.) Kauhajoelta uskoo, että sijoittajilla on kiinnostusta Altiaan, joka on parantunut yrityksenä merkittävästi.
Hän toivoo, että yhtiölle saadaan vahva, kotimainen omistus, ja että ohran sopimusviljelijät merkitsisivät yhtiön osakkeita.
Hautala ei näe Altian listauksessa erityisiä vaaroja.
– Siitä saadaan rahaa, jota voidaan käyttää muihin kasvupyrkimyksiin ja valtion eteenpäin viemiseen.
Kansanedustaja Susanna Koski (kok.) Vaasasta haluaa odottaa, mitä Altian listautumisselvityksessä selviää.
– Päätös selvityksen tekemisestä on aina perusteltua. En osaa sen kummemmin kommentoida. Katsotaan, mitä selvitys pitää sisällään.
Koski pitää liian aikaisena tässä vaiheessa ottaa kantaa mahdolliseen listautumiseen.
– Kun on vasta päätetty ryhtyä tekemään selvitystä.
– Tämä on musta päivä Etelä-Pohjanmaalle, kansanedustaja Harry Wallin (sd.) Seinäjoelta päättelee.
Todellinen syy Altian myyntiin Wallinin mielestä on se, että Sipilän hallituksen kärkihankkeille saadaan uutta pääomaa.
– Voi tulla sellainen vaihe, että ohraa ostetaan yhtiöön muualtakin kuin kotimaasta. Markkinavoimat määräävät sen ja se on suurin pelko.
Wallin oudoksuu puheita siitä, että viljelijöiden tulisi nyt ryhtyä piensijoittajiksi Altiaan.
– Maatalouden kannattavuustilanne on heikko ja nyt tuli katovuosi päälle. Tuskin tuottajilta löytyy irtonaista rahaa osakkeiden ostoon, kun taistellaan päivittäisten lainojen kanssa.
Wallin toivoo liikekannalle joka tapauksessa kaikkia kotimaisia sijoittajia, esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöitä.