Antti Kurvinen

Keskustan kansanedustajat liikkeellä viikonvaihteessa koko Suomessa

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan eduskuntaryhmä on liikkeellä kautta maan perjantaista maanantaihin 13. – 16.4.2018 yhteensä noin 70 tapahtumassa.

– Suomi nousee, mutta ongelmia on edelleen ratkaistavana. Haluamme kuunnella suomalaisten tulevaisuuden toiveita ja huolia sekä käydä keskustelua hallituksen tällä viikolla oleen kehysriihen päätöksistä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen on tavattavissa perjantaina 13.4. Vantaalla, Espoossa, Parkanossa ja Seinäjoella ja lauantaina 14.4. Kokkolassa ja Jyväskylässä.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on perjantaina Seinäjoella Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin piirikokouksessa ja lauantaina Kokkolassa sekä Toholammilla Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin piirikokouksessa.

Kooste tapahtumista muutos- ja täydennysvarauksin on Keskustan verkkosivuilla: http://keskusta.fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/Liikkeella-koko-Suomessa

Keskustan puolue- ja eduskuntaryhmän johto, ministerit ja kansanedustajat ovat tapahtumissa myös tiedotusvälineiden tavattavissa.

Lisätietoja: poliittinen asiantuntija Matti Mönttinen, puhelin 045 136 3416, matti.monttinen@eduskunta.fi sekä Keskustan piirijärjestöjen toiminnanjohtajat, yhteystiedot http://keskusta.fi/Suomeksi/Yhteystiedot/Piirit

Jaa tämä ystävällesi