Antti Kurvinen

Ilkka: Kauhavan talous happotestiin?


Julkaistu Ilkassa 3.10.2017

Teksti: Juha Aho-Pynttäri

Kauhavan kaupunginvaltuusto pyhitti maanantai-illan puheenvuoronsa aloitteille. Keskustan ryhmän valtuutettu Antti Kurvinen esitti kaupungin talouden pitkän aikavälin tasapainottamissuunnitelman laadintaa.
– Pidämme välttämättömänä, että päätöksenteossa otetaan huomioon riittävän aikaisessa vaiheessa muutosten aiheuttamat paineet ja riskit. Siinä kohtaa, kun kriisikunnan kriteerit alkavat täyttyä, ollaan jo pakkoraossa. Päätöksiä ei tehdä enää rauhassa, vaan paniikinomaisesti. Kurvinen luonnehti vuodelle 2025 ulottuvaa suunnitelmaa stressi- tai happotestiksi Kauhavan talouden kestävyydelle. Se voisi olla valtuustoryhmien keskinäinen sopimus terveen taloudenpidon pelisäännöistä.
Perussuomalaisten ryhmän valtuutettu Esa Puronvarsi kertoi, että ryhmä on tyytymätön kauhavalaisten yrittäjien kohteluun, kun kaupunki järjestää koulutus- ja yleisötilaisuuksia. Ryhmä kaipaa paikkojen valintaan tasapuolisuutta ja että tilaisuuksia pidettäisiin eri kaupunginosissa.
– Jostakin kumman syystä tilaisuudet pidetään useimmiten LSK Business Parkin tiloissa. Katsomme, että tässä toimitaan syrjivästi kaupungin muita yrittäjiä kohtaan. Valtuutettu Lasse Ruotsala (kd.) esitti perusopetuksen jälkeisen koulutuksen keskittämistä yrittäjäopiston kampukselle. Se tarkoittaisi lukion pysyvää sijoittumista nykyisiin tiloihinsa.
Ruotsalan mukaan tämä mahdollistaisi kaksoistutkinnon eli ylioppilastutkinnon ja yrittäjän ammattitutkinnon suorittamisen samanaikaisesti.
– Uuteen koulukeskukseen muutettaisiin ajatuksella ”pienet oppilaat ensin terveisiin tiloihin”, kuten kasvatus- ja opetuslautakunta on linjannut. Valtuutettu Mika Haapsaari (ps.) toi ryhmänsä puolesta aloitteen, jossa se toivoo seitsemästä tuulivoimalasta suunnitellun Salo – Yliluoma-tuulivoimapuiston merkeissä avointa keskustelutilaisuutta alueen asukkaiden ja kaupunginvaltuuston välillä.
– Valtuuston vastuulla on tutustua tuulipuisto-päätökseen huolella, koska sillä on vuosikymmenten vaikutukset alueen asukkaisiin ja eläintiloihin.