Antti Kurvinen

Hallituskriisin jälkeen eteenpäin

Jaa tämä ystävällesi
Julkaistu Pohjalaisessa 17.6.2017
 
Tällä viikolla Suomen kansa on seurannut herkeämättä poliittista jännitysnäytelmää.
 
Perussuomalaisten (PS) puoluekokouksessa tapahtuneen puoluejohdon vaihtumisen jälkeen syntyi poliittisia jännitteitä Sipilän hallituksen sisälle, jotka johtivat hallituskriisiin ja uhan hallituksen kaatumiselle.
 
Sipilä, Orpo ja Halla-aho kävivät maanantaina keskustelun yhteistyön mahdollisuuksista. Johtopäätös oli, että johtonsa muuttaneen PS:n kanssa keskustalla ja kokoomuksella ei ole edellytyksiä jatkaa yhteistyötä.
 
Tämä johti tunnusteluihin uuden hallituksen aikaansaamiseksi.
 
Asiat etenivät tiistaina 13.6., kun 20 perussuomalaista kansanedustajaa – mukaan lukien koko ministeriryhmä ja puhemies – ilmoittivat eroavansa PS:n eduskuntaryhmästä ja perustaneensa uuden eduskuntaryhmän nimeltään Uusi vaihtoehto (uv.).
 
He totesivat tiistaina menettäneensä viikonloppuna poliittisen kotinsa puoluekokouksen jälkeen.
 
Uv. ilmoitti olevansa halukas jatkamaan hallitusyhteistyötä ja tukemaan istuvia ministereitä. Tiistaina 13. ja keskiviikkona 14. päivä keskustan ja kokoomuksen elimet hyväksyivät hallituksen jatkon.
 
Hallitus ei pyytänyt eroa, koska hallituksen ministerit ja ohjelma eivät vaihdu.
 
Perustuslaki sitoo hallituksen eron pääministerin henkilöön. Sipilän uusvanha hallitus tulee kuitenkin antamaan tiedonannon pohjansa muuttumisesta, jonka jälkeen eduskunta äänestää sen luottamuksesta.
 
Menettely on tarkistettu parhailta valtiosääntöasiantuntijoilta.
 
Keskustan varapuheenjohtajana olen hyvin sitoutunut tehtyihin ratkaisuihin. Kaiken A ja O on toimintakykyinen hallitus. Ennen kaikkea Suomi tarvitsee nyt jatkuvuutta ja yhteiskunnallista vakautta.
 
Suomi on vihdoinkin saatu nousuun ja kuulemme uutisia työpaikoista ja investoinneista. Talouskasvu on jopa 3 prosenttia. On myös hyvin tärkeää saada uudistukset – kuten maakuntauudistus – valmiiksi aikataulussa.
 
Alkuviikolla todettiin, että yhteinen arvopohja ja visio jäivät puuttumaan uuden PS-johdon kanssa. Lisäksi käytännön työ olisi erittäin hankalaa, jos puoluetta johdetaan Brysselistä.
 
On valitettavaa, että PS etääntyy keskustasta. Meitä on yhdistänyt Veikko Vennamon perintö: pienen ihmisen asia ja heikomman puolella oleminen.
 
Nyt näyttää, että perussuomalaiset menevät kohti eurooppalaista oikeistoradikalismia.
 
Miten eteenpäin? Hallitus jatkaa kauttaan aikaisempaa kapeammalla 106 kansanedustajan tuella. Hallituksen tuki on ohuempi, mutta yhtenäisempi. Sipilän hallitus ei halua jäädä minkään pienen poliittisen ryhmän painostuksen uhriksi.
 
Vaikka ”uudelle” PS:lle ei kumppaneita löydykään, pidän tärkeänä, ettei heitä eristetä, vaan PS saa asiallisen parlamentaarisen aseman. Lisäksi hallituksen on tehtävä kaikkensa, että taloustilanteen helpottuessa tasa-arvoa vahvistetaan.
 
Suomesta pitää tehdä mahdollisuuksien maa, jossa kenenkään ei tarvitse purkaa pahaa oloaan maahanmuuttajiin tai muihin vähemmistöihin.
 
Kuluva viikko on historiallinen monessa mielessä. Keskusta kantaa sille kuuluvan vastuunsa Suomen johtavana puolueena.
 
ANTTI KURVINEN (kesk.)
kansanedustaja
keskustan varapuheenjohtaja
Kauhava
Jaa tämä ystävällesi