Eduskuntavaalit puskevat päälle, mutta jo ensi vuoden alussa järjestetään toiset merkittävät vaalit: tasavalta saa 12. presidenttinsä. Tarja Halosen toimittua kaksi kautta virassa on muutos kansakunnan keulassa varmaa.

Keskustan puolelta presidenttipeliä ei ole juurikaan pelattu. Me Keskustanuorissa päätimme avata pelin ja rakentaa hieman kuviota. Peliin on kaivattu erityisesti EU-vaikuttajiamme Anneli Jäätteenmäkeä ja Olli Rehniä. Anneli vahvana naisena saisi varmasti myös entisiä Halosen äänestäjiä taakseen. Annelissa olisi ainesta arvojohtajaksi, joka puolustaisi tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä alueellista ja sosiaalista eheyttä. Olli Rehn yhtenä merkittävimmistä nykyisen EU-komission jäsenistä olisi kuin kala vedessä kansainvälisillä kentillä. Mikäli Niinistö päättää ryhtyä viettämään seesteisiä eläkepäiviä, Rehn puhuttelisi häneen vetoa tuntevia demokratian ritareita. Jorma Ollila olisi politiikan ulkopuolelta tuleva nimi, joka liputtaisi yrittäjyyden, globaalin kilpailukyvyn ja vihreän energian puolesta.

Suomessa voisi olla finanssikriisin ja persu-hurmoksen jälkeen kaipuuta sellaiseen valtionpäämieheen, joka katselee yhteiskunnallisia asioita päivän poliittisen piirikunnallisen väännön sijaan laajemmasta horisontista. 1994 Martti Ahtisaari voitti presidentinvaalit hyvin pitkälti siksi, että hänet koettiin ryvettymättömänä ja arvopohjaltaan vahvana. Itse haluaisin heittää Keskustan presidenttikeskusteluun suurelle yleisölle tuntemattomamman nimen kansainvälisiltä kentiltä: ANTTI PENTIKÄINEN. Pentikäinen on teologian maisteri, Kirkon Ulkomaanavun johtaja ja modernissa diplomatiassa kannuksia hakenut vajaa nelikymppinen perheenisä. Hän on toiminut "Ahtisaaren toimiston" CMI:n leivissä, ulkoministeriössä ja on tällä hetkellä Yhdysvalloissa Religions for Peace -järjestön konfliktinehkäisy- ja rauhantyön ohjelmien johtaja. Opiskeluaikoinaan Pentikäinen toimi Euroopan opiskelijoiden järjestön johdossa. Pentikäinen on myös mukana USA:n presidentin Barack Obaman kansainvälisistä huippunimistä koostuvassa neuvonantajaelimessä.

Pentikäinen tuntee kehittyvien maiden tilanteen erittäin hyvin ja hänellä on omakohtaisia näkemyksiä köyhyyden poistamiseen ja demokratian lisäämiseen globaalilla tasolla. Presidentti Pentikäisen kohdalla ei tarvitsisi käydä keskustelua siitä, on hän kelvollinen Yhdysvaltojen ulkoministerin tai presidentin teekutsupöytiin. Hän istuu siellä jo nyt! Politiikan maailma lainalaisuuksineen on tuttu mm. vuoden 1999 eurovaaleista. Koulutustaustansa kautta Pentikäinen kykenisi luotaamaan syvimpiä arvoja presidentille tarpeellisella tavalla. Antti Pentikäinen olisi ei-vasemmistolainen, mutta pehmeitä arvoja edustava kosmopoliittinen arvojohtaja. Tällaiselle henkilölle olisi käyttöä perustuslakiuudistuksen kautta uudistuneessa presidentti-instituutiossa. Uskon, että Pentikäinen olisi vahva vaihtoehto toisella kierroksella niin Niinistölle kuin Pekka Haavistollekin (vihr.)

Alla Keskustanuorten tiedote asiasta:

Keskustanuoret: Pentikäinen mustana hevosena presidenttipeliin?
06.02.2011

TIEDOTE

Suomalaisen yhteiskunnan arvojohtajan valitsemiseen on enää vuosi aikaa. Keskustan sisällä tämä tarkoittaa sitä, että puolueen ehdokas kansakunnan isäksi tai äidiksi valitaan jo puolen vuoden kuluttua, syksyllä pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Keskustanuorten mielestä Keskustan tilanne on erinomaisen herkullinen.

- Hyviä ja kokeneita henkilöitä, joista kuka tahansa voidaan valita presidentiksi, riittäisi tarvittaessa vaikkapa muillekin puolueille lainattavaksi, iloitsee Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Komissaari Olli Rehn ja europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ovat itsestään selviä kandidaatteja, joilla kummallakin on vahvaa osaamista kansainvälisestä politiikasta. Nokian ja Shellin hallituksien puheenjohtaja Jorma Ollila voisi puolestaan olla Keskustan ja Kokoomuksen yhteinen ehdokas.

Suomella on ollut tavoitteena kehittyä rauhanrakennuksen suurmaaksi. Murroksessa ollut presidentti-instituutio voisi uudenlaisen presidentin avulla ottaa johdon Suomen pitkäjänteisessä rauhanrakennustyössä. Yhdysvalloissa Religions for Peace -järjestön konfliktinehkäisy- ja rauhantyön ohjelmien johtajana parhaillaan työskentelevä Antti Pentikäinen olisi tällöin mitä erinomaisin ehdokas tehtävään.

Keskustanuoret toivoo, että presidenttipeli saadaan Keskustassa käyntiin hyvissä ajoin ennen suvivirren laulamista. Loppukesästä pitäisi käydä samantapainen valtakunnallinen ehdokaskiertue, joka edelsi Lahden puoluekokouksen puheenjohtajavalintaa, jotta keskustalaisilla olisi kunnollinen mahdollisuus tutustua presidenttiehdokkaisiin.

-  Mielestäni puoluesihteeri Laaninen voisi tässä vaiheessa kartoittaa potentiaalisten ehdokkaiden halukkuutta tehtävään, jotta keskustan mahdolliset ehdokkaat olisivat kesän kynnyksellä tiedossa, kertoo Kurvinen.

Lisätietoja:

Antti Kurvinen, Keskustanuorten puheenjohtaja, 044 7514 257, antti.kurvinen(at)keskustanuoret.fi,

Tuomas Vanhanen, Keskustanuorten poliittinen suunnittelija, 050 3897 258, tuomas.vanhanen(at)keskustanuoret.fi

Olin reilu viikko sitten kolmen päivällä reissulla Brysselissä. Vierailimme Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden johdon kanssa oman meppimme Riikka Mannerin luona. Olen kerran aikaisemmin käynyt Belgian virallisessa ja Euroopan epävirallisessa pääkaupungissa. Silloin siellä vielä vaikutti kauhavalainen Virrankosken Köpi. Vierailimme kolmen päivän aikana Euroopan parlamentissa, jossa Manner  työskentelee, EU:n komissiossa, unionin ministerineuvostossa ja Suomen pysyvässä edustustossa.

Komissiossa meille alusti euron kriisistä Vesa Vihriälä, joka toimii suomalaisen talousskomissaari Olli Rehnin kabinetissa. Koko matkan kieltämättä parhaimpia hetkiä oli komissaari Rehnin lyhyt vierailu luonamme. Rehnin tapaamista ei ollut sovittu etukäteen ja oli myönteinen yllätys, että häneltä liikeni aikaa nuorkeskustalaiselle sakille. Olli toimi 1987-89 Keskustanuorten puheenjohtajana ja tätä aikaisemmin työntekijänä liittotoimistollamme. Häntä kiinnosti voimakkaasti se, mitä uusi sukupolvi nuorisoliikkeessä puuhaa. Yksi hienoimmista jutuista nykyisessä pestissäni on ollut se, että olen voinut peilata nykyaikaa ja nykyisen nuorison tilannetta menneeseen. Keskustelut mm. Risto Volasen, Anu Vehviläisen ja Rehnin kanssa ovat antaneet nuorelle ihmiselle perspektiiviä ja syvyyttä. Olen monesti kokenut olevani lenkki sukupolvien ketjussa tietynlaisen aatteen ja maailmankuvan edistäjänä. Ministerineuvoston toimintaa meille esittely Reijo Kemppinen, joka on yksi korkeimmista suomalaisista EU-virkamiehistössä.

No mitä matkalta jäi käteen valokuvien ja tuliaisten lisäksi? Ehkä päällimmäisenä jäi se, että on järkyttävää, miten vähän suomalaiset ja Suomen poliitikot tuntevat EU-politiikkaa ja asioita, joita siellä päätetään. Syyttävä sormi osoittaa suomalaiseen mediaan: Suomi on ollut EU:n jäsen yli 15 vuotta ja silti suomalainen poliittinen journalismi on suloisen pihalla aihepiiristä. Samaan aikaan kun puhuimme geenimanipulaatiosta, ilmastonmuutoksesta ja EU:n alue- ja sosiaalirahojen tulevaisuudesta, suomalainen media kävi kaikessa rauhassa läpi kenttäoikeudenkäyntiään Kanervan synttäreiden ja Nuorisosäätiön osalta. Syytä on myös poliitikoissa. Meidän eduskuntavaaliehdokkaiden pitäisi tuoda esiin eurooppapolitiikkaa. Tämä pitäisi tehdä vielä sillä tavalla, että asioiden mittasuhteet ja riippuvuudet tulisivat selkeiksi. "Missä EU, siellä ongelma"-tyyppiset heitot eivät edistä EU-asioiden hanskaamista. Unionissa päätetään paljon asioita, mutta moni asia on ihan puhtaasti jäsenvaltioiden käsissä!

Euroopan unioni on mielenkiintoisessa käymistilassa. Euron kriisi voi johtaa pahimmillaan valuuttaliiton kaatumiseen. Unioni on viimeisen kymmenen vuoden aikana samaan aikaan syventynyt ja laajentunut. Miten käy sellaiselle värkille, jota samaan aikaan venytetään ja painetaan kasaan? Ei kovin hyvin - se hajoaa ennen pitkään! Näin on käymässä unionille. Itse peräänkuuluttaisin koko EU-politiikassa tuumaustauokoa, jossa mietittäisiin, haluaako tämä valtioliitto ennemmin syventää yhteispäättämistä vai laajentua pinta-alaltaan. Jossain vaiheessa pitää myös päättää, mitkä asiat kuuluvat selkeästi unionille ja mitkä jäsenvaltioille. Se, että molemmat osapuolet huseeraavat kaikilla politiikkalohkoilla johtaa byrokratiaan ja huonoon kansanvaltaan. Europarlamentin valta suhteessa kahteen muuhun isoon toimielimeen (komissio, neuvosto) on lisääntynyt. Tämä edellyttää suomalaisten asioiden hoidossa toimivia yhteyksiä meppeihin. Itse luotan täysin Riikka Manneriin ja hänen osaamiseensa. Olen tarvittaessa kansanedustajana valmis viemään asioita eteenpäin myös EU-tasolle.

Linkki www.yle.fi/

Perussuomalaiset on veikeä puolue. Sen "katon ja seinien" alle sopii pettynyttä porukkaa niin demareista, Kokoomuksesta kuin meiltä Keskustastakin. Mitään aatetta tai arvopohjaa puolueella ei ole. Aatteeksi riittää usko Timo Soinin kaikkivoipaisuuteen ja erehtymättömyyteen. Persujen vaalipäälliköksi on palkattu Matti Putkonen (ex-sdp). Putkonen toimi ennen Metalliliiton kovaotteisena tiedottajana. Hänen tavaramerkkejään ovat mm. ydinvoiman varaukseton kannatus, Keskustan moukarointi ja maaseutuviha. Putkonen nimitti Anneli Jäätteenmäkeä aikanaan "Suomen Margaret Thatcheriksi". Putkosen mielestä maanviljelijät vievät rahat duunareilta. Hänelle maistuisi aivan hyvin virolainen maito, jos sillä saisi Keskustan ja MTK:n murskattua.

Putkonen on ottanut hanskaansa politiikan asiakysymyksiin vastaamisen. Soini pysyttelee rauhassa puujalkavitsiosastolla. Putkosen linjoja on aika vaikea ainakin maaseudun perussuomalaisten niellä. Miltähän vanhasta smp:läisestä tuntuu, kun vaalityöntekijä Putkonen linjaa, että valtion virastojen on syytä pysyä Helsingissä? Mitä mieltä puuenergiaa hyödyntävä ja tuulivoimasta kiinnostunut yrittäjä on siitä, että Putkonen vie persut jenkkien republikaanien taantumukselliselle uralle ilmastoasioissa. Mahtaa Sami Yli-Rahnastolla ja muilla Keskustaan pettyneillä ps:llä olla nielemistä. Menivät ojasta allikkoon...

Maailmassa on paljon hätää ja sotia. Joka päivä ihmisiä surmataan ympäri palloa mellakoissa ja sisällissodissa. Läntinen maailma - Eurooppa ja Pohjois-Amerikka - ei yleensä hetkauta millään tavalla harteitaan näiden kriisien takia. Kaukaisilta ongelmilta ja väkivallalta on helppo sulkea silmänsä. Länsi herää yleensä silloin kun kriisi tulee epämukavan lähelle. Kun palopesäke on naapurissa, valtiossa jossa asuu oman maan kansalaisia tai turistirysässä, kiinnostus herää. Esimerkiksi Aasian tsunami sai aikaan valtavan myötätunnon ja maansurun, mutta Pakistanin katastrofaalisiin tulviin oli vaikea avustusjärjestöjen löytää lahjoituksia.

Egyptin kansannousu toistaa tätä kaavaa. Egypti on tuttu koulujen historiankirjojen lehdiltä. Egyptin rantakohteet ovat monelle suomalaiselle tuttuja rentoutumispaikkoja. Pyramidit ja sfinksit jakasavat kiehtoa mieliä. Egyptiä on vuodesta 1981 johtanut presidentti Hosni Mubarak. Hän nousi valtaan ääri-islamistien murhattua edeltäjä Anwar Sadatin, joka oli Nobelin rauhanpalkinnon arvoisesti solminut rauhan Israelin kanssa. Vahingosta viisastuneena Mubarak on hätätilalakien nojalla psytyttänyt autoritäärisen diktatuurin. Vaaleja pidetään harvakseltaan ja tulos tiedetään etukäteen. Poliittiselta linjaltaan Mubarak on ollut maallinen ja länsimyönteinen. USA ja EU ovat sulkeneet silmänsä ihmisoikeusrikkomuksilta ja epädemokraattisuudelta, koska vastineeksi egyptiläiset ovat olleet Israelin ja Palestiinan kriisissä sillanrakentajia. Turismia on edistetty ja islamistinen Muslimiveljeskunta sekä muut radikaalit muslimijärjestöt on murskattu sotilassaappailla.

Hosni on yli 80-vuotias vetreä ja karismaattinen poliitikko. Iäkkäiden miespoliitikoiden tapaan hän potee kovaa luopumisen tuskaa ja nauttii siitä, että sekä Obama että Arabiliiton johtajat mielellään poseeraavat Lähi-idän vaa'ankielen kanssa. Todellisuus Egyptissä on kuitenkin surkea. Raju kaupungistuminen on nostanut hökkelikyliä Kairon, Aleksandrian ja muiden kaupunkien laidoille. Ilmastonmuutos pahentaa Saharan laitamaan ympäristöongelmia ja luo paineita ruoka- sekä vesihuollolle. Muslimimaiden tapaan väestönkasvu on kovaa ja nuoria on paljon. Näille nuorille ei ole tarjolla riittäviä koulutusmahdollisuuksia eikä töitä. Kerjuulle ja roskien kerääjäksi ryhtyminen nostavat katkeruutta. Naisten asema on huono, vaikkei burkha-pakkoa olekaan. Naiset eivät pääse työelämään ja väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat yleisiä. Naisten ympärileikkaus on yhä yleistä.

Kommentaattorit ovat rinnastaneet laajalti Tunisiasta alkaneen poliittisen liikehdinnän itäblokin romahdukseen 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Mubarakin vetäytymistä vallasta - heti tai siirtymäajalla - on verrattu Berliinin muurin kaatumiseen. Itä-Euroopan kommunistimaat olivat läpimätiä ja kuilun partaalla. Uhoittelevan ulkokuoren alla ne vain odottivat domino-palikoiden kaatumista. Lech Walesan kapinaliike Puolassa ja kristillisten kirkkojen protestointi DDR:ssä olivat tökkäys palikoille. Historiasta voi oppia, että vallankumoukset leviävät usein maasta toiseen. Uskonpuhdistus Saksassa 1500-luvulla johti vallanvaihtoihin, kapinaliikkeisiin ja sotiin. Lutherin teeseistä lähti liikkeelle noin 150 vuoden uskonsotien kausi. Valistusaate 1700-luvun lopulla johti poliittisiin kamppailuihin ympäri Eurooppaa. Huipennuksena oli Amerikan itsenäistyminen, joka taas lykkäsi liikkeelle "kaikkien vallankumousten äidin" Ranskan suuren vallankumouksen. Venäjän vallankumous 1918 oli esikuvana useille äärivasemmiston kapinoille. Länsi seuraakin jännittyneenä, toistuuko Tunisian vallanvaihto myös Egyptissä, Jemenissä ja Jordaniassa, joissa liikehdintää on.

Egyptin levottomuudet ovat esimerkki Lännen Lähi-idän politiikan epäonnistumisesta. Ääri-islamin pelko ja mukavuudenhalu ovat saaneet jenkit ja eurooppalaiset tukemaan maallisia diktaattoreita. Saudi-Arabian hallitusmuoto kuningashuoneineen on kuin Euroopan itsevaltiuden hämärästä historiasta. Myös Saddam Husseinin Irak kelpasi pitkään länsimaille. Kun öljyä virtaa tasaisesti, turistit pääsevät ihailemaan muinaismuitoja ja Israelia vastaan ei hyökätä, millainen tyranni tahansa on saanut olla rauhassa. Paradoksaalisesti ääri-islamistit ovat lisänneet kannatustaan kun länsi on tukenut kansan vihaamia johtajia. Egyptissä, Libanonissa ja Afganistanissa moni "kadun mies" näkee poliittisen islamin raikkaana tuulahduksena ja ainoana toivon kipinänä tulevaisuudelle.

Toinen paradoksaalinen ongelma on se, että eurooppalaistyyppinen liberaali demokratia näyttää istuvan huonosti arabimaihin. Historia ja kulttuuri, jossa sulttaani tai imaami on ollut perinteisesti ehdoton auktoriteetti, ei hevillä omaksu parlamentarismia ja asioiden ratkaisemista äänestämällä. Kansanvallan kokeilut ovat pääsääntöisesti päättyneet Lähi-idässä joko sotilasdiktatuuriin tai uskonnolliseen diktatuuriin (mallia Iran).

Egyptin ja Israelin rauha on ollut ainoa toivonpilke yli puoli vuosisataa kestäneessä alueen kriisissä. Kauhukuva on varmasti se, että Egyptissä valtaan nousisi aggressiivinen ääri-islamilainen hallinto, joka aloittaisi hyökkäävän ulkopolitiikan Israelia vastaan. Toinen äärettömän huono vaihtoehto olisi Egyptin ajautuminen sisällissotaan ja valtion muuttuminen "sortuneeksi yhteiskunnaksi" Somalian malliin. Israelin jyrkkä Benjamin Netanjahun johtama hallitus voisi jännittyneessä tilanteessa turvautua äärimmäisiin keinoihin. Israelilla on ydinase. Valtio on aiemmin sanonut olevansa valmis käyttämään kaikkia keinoja olemassa olonsa turvaamiseksi. Egyptin ajautuminen äärivoimien käsiin loisi Lähi-itään suursodan vaaran.

Kansainvälisen yhteisön ja erityisesti EU:n pitäisi tukea Egyptissä hallittua vallanvaihtoa ja siirtymistä portaittain demokratiaan. Mubarakin väistyessä hallitusvallan pitäisi ottaa joko varapresidentti tai maltillisen opposition johtajan Muhammed Elbaradei. Lännen pitäisi pyrkiä demokratisoimaan Egypti rauhallisessa tahdissa. Liian nopeasti järjestettävät vaalit voisivat käynnistää mellakat uudelleen tai nostaa valtaan ääriliikkeen. Egyptin muutos testi monessa mielessä. Se on testi siitä, millainen voisi olla toimiva arabidemokratia. Se ei voi olla Amerikan tai Suomen kaltainen, mutta sen on kunnioitettava ihmisoikeussopimuksia. Varsinkin Turkki voisi maltillisen islamilaisen hallituksensa johdolla näyttää suuntaa. Egyptin kriisi on jälleen kerran testi EU:n yhteiselle ulkopolitiikalle. Nyt meillä on EU-presidentti ja ulkoministeri. EU:ta tarvitaan juuri tällaisissa isoissa globaaleissa haasteissa. Pienten maiden kuten Suomen tai Ruotsin kannattaa tukea EU:ta, jolla on muskeleita linjailla asiasta Kiinan ja USA:n rinnalla.

Mikä sitten on Egyptin mellakoiden viesti Suomen poliitikoille? Kaikilla kapinoilla ja vallankumouksilla on yksi yhteinen piirre: turhautuneet nuoret miehet. Työttömyys ja toivottomuus saa miehet tarttumaan aseisiin. Nuorisotyöttömyys on yksi pahiten yhteiskuntarauhaa järkyttävä ilmiö. Tämä kannattaa muistaa kun Suomessa on Pohjois-Euroopan korkein nuorisotyöttömyys. Väkivalta on myös meillä lisääntynyt. Ellei nuorisotyöttömyyttä saada kuriin, 10 tai 20 vuoden päästä voivat autot meilläkin palaa. Poliitikkojen pitää ylläpitää uskoa rauhanomaiseen vaikuttamiseen. Edustuksellisen demokratian ja vaalien on oltava uskottavia. Mikäli nukkuvien puolue kasvaa liian suureksi, voivat epätoivoisimmat tarttua polttopulloihin.

Viikonloppuna julkistettiin Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin tilasto, jonka mukaan yli puolet suomalaisista 18-24 –vuotiaista nuorista miehistä asuu yhä kotona. Samanikäisistä naisista 32 prosenttia asuu vanhempiensa luona. Suomalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset nuoret ovat kuitenkin aktiivisimpia kotoa muuttajia. Eniten nuoria asuu kotonaan Sloveniassa ja Maltalla, missä yli 90 prosenttia nuorista pitää majaa vanhempiensa kotona. Uutinen herättää monenlaisia ajatuksia. Suomessakin on paljon naureskeltu Välimeren maiden ”mammanpojille”, jotka asuvat äidinhelmoissa kolmekymppissyntymäpäiviinsä saakka. Italiassa on harkittu asiaa ratkomaan jopa omaa lainsäädäntöä. Suomessa on varsinkin maaseudulla joskus pikkuisen halventavasti nimitetty perhepiirissä asuvia aikuisia miehiä ”peräkamarin pojiksi”. Termiin liittyy ajatus kypsymättömyydestä ja kyvyttömyydestä itsenäiseen elämään. 2010-luvun aikaisempaa moniarvoisempi Suomi näkee asian varmasti jo toisella tapaa. Erilaisia asumisen ja elämisen muotoja ei enää arvoteta huonoina tai hyvinä, hyväksyttyinä tai naurettavina.

Paikallaan on kuitenkin hyvä miettiä, mitä tilastotieto kertoo suomalaisen asunto- ja sosiaalipolitiikan todellisuudesta. Oma arkikokemukseni nuorten kotoa poismuuttamisesta jakaa suomalaiset nuoret karkeasti kolmeen kategoriaan. Ne ovat melkoisen puhtaasti alueellisia. Pohjois-Suomessa nuoret itsenäistyvät nuorimpina. Ei ole harvinaista Lapissa muuttaa 16-vuotiaana lukion tai amiksen takia 150 kilometrin päähän kotoa. Etelä-Suomessa taas törmää yllättävän moniin 23-vuotiaisiin yliopistossa monta vuotta opiskelleisiin, jotka yhä asuvat lapsuudenkodissaan. Väli-Suomi on välimallia tässäkin. Karjalaiset, pohjalaiset ja savolaiset nuoret muuttavat kotoaan yleensä parikymppisinä. Pesästä lennetään armeijan, jatko-opiskelupaikan tai työpaikan myötä. Politiikkaa tehtäessä pitäisi tunnistaa jokaisen nuorisoryhmän erityistarpeet. Voin melkein varmana sanoa sen, että monikaan 23-vuotias opiskelija ei asu kotonaan mielellään. Tai ainakin mieluusti muuttaisi omaan kotiin, jos sellaisen kohtuuhinnalla saisi.

Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa sosiaalinen asuntotuotanto ei ole pysynyt kiinteistösijoittajien tahdissa. Vuokrayksiöiden ja opiskelija-asuntojen rakentaminen pitäisi laittaa futurististen kauppakeskusten ja kävelykeskustojen edelle. Etelä-Suomessa törmää jatkuvasti suoranaiseen vuokralaisten sortoon asuntomarkkinoilla. Perinteisen naisvuokralaisten ahdistelun rinnalle ovat nousseet yksityisyyden murentaminen arkaluontoisia tietoja onkimalla, ylisuuret takuuvuokrat ja tekaistut vahingonkorvausvaatimukset. Suurempi tarjonta ja lain tiukennukset voisivat helpottaa tilannetta.

Oulussa ja Rovaniemellä törmätään haasteisiin, joita syntyy nuorten muuttaessa teineinä kauas kotoa. Elämänmuutos voi sysätä äärimmillään päihteiden ja rikollisuuden pariin. Osalla yksinäisyys laukaisee henkisiä ongelmia. Pohjois-Suomessa muuttajat kaipaisivat etsivän nuorisotyön ja harrastusmahdollisuuksien kaltaisia keinoja. Myös nuorisotyöttömyyden kitkeminen auttaa laskemaan syrjäytymisriskejä. Keskustan on alue- sivistysliikkeenä laitettava informaatioteknologia sille tolalle, että ”pakkomuutot” pohjoisessa peruskoulun jälkeen saataisiin minimiin. Tavoitteeksi on otettava, että jokainen suomalainen nuori voi käydä toiseen asteen koulunsa kotoa päin. Väli-Suomessa reilu kaksikymppisinä itsenäistyviä nuoria kiinnostaa varmasti, mitä eduskuntaa aikoo tehdä asuntolainojen korkovähennysoikeudelle ja ensiasunnon muille verohelpotuksille. Itse näen sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymyksenä sen, että nuorten itseauttamiskykyä ja omatoimisuutta tuetaan kannustamalla oman kodin omistamiseen. Nuorten köyhyyttä ei saa syventää.

Keskustanaiset ovat ottaneet sydämen asiakseen puhua yksinelävistä. Erityisesti naisjärjestön puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ja puolueen varapuheenjohtaja Annika Saarikko ovat profiloituneet tässä. Tuen heitä voimallisesti. Perhepolitiikka on Keskustan leipälaji. Perhepolitiikan piiriin on kuitenkin otettava myös sinkut ja kotona asuvat miehet ja naiset. Sinkuilla on paljon sanottavaa verotukseen. Myös sinkuilla on toimeentulo-ongelmia. Moni suomalainen sinkku on nuori mies, joka kaipaa parempaa lähimmäisten ja yhteiskunnan tukea. ”Peräkamarin poikien” asia on myös Keskustan asia.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/01/keskusta_haastaa_puol...

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/01/1252893/usa-suree-ariz...

Vuosi 2011 on pyörähtänyt Keskustanuorten osalta käyntiin vauhdilla. Perjantaina vuoden 2011 hallitus järjestäytyi vuoden ensimmäisen kokouksen ja hallituksen koulutuspäivän merkeissä. Lauantaista sunnuntaihin järjestimme nuorille eduskuntavaaliehdokkaille kaksipäiväisen koulutuksen Tuusulassa. Keskustalla on huhtikuun vaaleissa ennätyksellinen määrä nuoria ehdokkaita: 43! Paikalle oli ennättänyt Tuusulan Gustavelundin kokoushotelliin reilu puolet. Ohjelmassa oli kovatasoisia puhujia niin politiikan asiaosastolta kuin kampanjatyössä rutinoituneista. Paljon riitti puhetta myös fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta rajussa rypistyksessä sekä oman tukiryhmän johtamisesta. Lämmin kiitos vielä Volasen Ristolle, Saarikon Annikalle, Hartojoen Sirpalle, Innotiimille ja Lähteen Jussille ynnä muille hyvistä eväistä taistoon.

Eilen lauantaina meille Keksustan vaalistrategiasta luennoinut puoluesihteeri Timo Laaninen heitti Keskustan nuorille ehdokkaille ja muille puolueille kovan haasteen. Keskusta lupaa, että vaalien jälkeen meillä on uudessa eduskunnassa yhtä monta nuorta kansanedustajaa kuin kaikilla muilla puolueilla yhteensä. Tämä sopii Keskustanuorille hyvin! Meidän tavoitteemme on saada seitsemän alle 30-vuotiasta eduskuntaryhmän jäsentä. Tavoite on kova ja jäisi aikakirjoihin ennätyksenä, mutta se on täysin mahdollinen. Monessa maakunnassa nuoria kasvoja on noussut oman alueensa kärkiehdokkaiksi. Laanisen tiedote oli hieno ele siitä, että meillä on puoluejohdon tuki mukanamme. Se lämmittää nuorisojärjestön puheenjohtajan mieltä.

Toisenlaisiakin uutisia on viikonloppuna saatu lukea. Atlantin toisella puolella USA:ssa demokraattipuolueen kongressinainen eli käytännössä paikallinen kansanedustaja oli joutunut järjettömän ja silmittömän väkivallan uhriksi. Nuori mies oli ammuskellut hänen vaalitaisuudessaan silmittömästi aiheuttaen useita kuolonuhreja. Itse naispoliitikko on vakavasti vammautuneena sairaalassa. Kun ensimmäiset STT:n uutissähkeet tapauksesta kanatuivat Tuusulaan eilen illalla, meni monella meidän porukasta katse vakavaksi. Suomalaisten on helppo ymmärtää tuska kaukaisessa Arizonan osavaltion piirikunnassa. Aivan liian samanlaista sairasta väkivaltaa on nähty myös meillä. Jokainen äkisti läheisensä menettänyt tietää ja tuntee järkytyksen, kieltämisen ja tyhjyyden, jotka elämän loppuminen ennen aikojaan jättävät jälkeensä. USA:n historiassa tälläinen äärimmäinen viha poliitikkoa kohtaan ei ole vierasta. Politiikan valokeilassa olevia mietityttää ja synkentää se, että hyökkäyksiä poliitikkoja kohtaan on nähty niinkin lähellä kuin Ruotsissa. Olof Palmen ja Anna Lindhin synkät kohtalot palautuivat kaikkien mieliin. Politiikassa pitäisi loppuun asti välttää vihan lietsontaa ja kiihotusta väestöryhmien välillä.

Minun mielestäni yksi hienoimpia puolia omassa puolueessani Keskustassa on se, että se on ollut läpi historian kannattamassa yhteiskuntarakenteita, jotka eheyttävät ja tekevät mahdolliseksi asioista päättämisen ilman väkivaltaa. Kansanvalta ja vaalit ovat sitä varten, ettei kukaan joutuisi ajamaan asemaansa asein ja voimakeinoin. Yksi syy lähteä ehdolle vaaleihin tai äänestää on se, että Suomi ei joutuisi milloinkaan näkemään tällaisia raakuuksia päättäjiä tai kansalaisia kohtaan. Avoin yhteiskunta, jossa poliitikot ja kansa ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja kävelevät samoilla kaduilla on puolustamisen arvoinen!